Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
Entinen Red Bull -tallin päällikkö Christian Horner kommentoi huhuja, joiden myötä britin on povattu tekevän pikaista paluuta kuninkuusluokkaan.
Horner sai jättää tehtävänsä viime kesäkuussa, jonka jälkeen mediassa on pyörinyt useaan kertaan spekulaatioita hänen tulevaisuudestaan. Viimeisimpänä Horner on yhdistetty Alpine-talliin rahakkaan sijoittajaryhmän tukemana, mutta miehen itsensä mukaan ei kannata asian tiimoilta pidättää hengitystä.
– Tähän mennessä olen ollut menossa lähes jokaiseen talliin. Olen puhunut hyvin vähän julkisesti lähdettyäni Red Bullilta, aloittaa Horner.
– Olen imarreltu siitä, että ilmassa on ollut spekulaatioita meneväni tuohon tai tähän tiimiin, mutta se on yleistä F1:ssä.
– Tulisin takaisin vain oikean tilaisuuden tullen, työskennellen samanmielisten ihmisten kanssa, jotka haluaisivat voittaa. Ei minua kiinnosta olla pelkästään osallistumassa, sanoo Horner.
Hornerin on huhuttu tavoittelevan paluultaan mahdollisuutta olla mukana tallin omistusportaassa. 52-vuotiaan britin puheista päätellen ainakin entisen tehtävän kaltaisen position voi unohtaa tulevaisuudessa.
– Olen mielestäni tehnyt vuoroni. Jos tulisin takaisin, olisi roolini hieman erilainen siihen verrattuna mitä tein edelliset 21 vuotta, joten katsotaan, veisteli Horner.
Hornerin korvasi Racing Bullsilta siirtynyt Laurent Mekies. Red Bullin kurssi kääntyikin yllättäen vaihdoksen jälkeen ja Max Verstappen nousi vielä jopa mestaruustaisteluun. Toisen auton kirous kuitenkin jatkui edelleen, eikä energiajuomatalli noussut valmistajien puolella kolmatta sijaa korkeammalle.
Tällä hetkellä Red Bullilla puhaltaa jälleen uusia tuulia, kun he rakentavat ensikertaa itse voimayksikkönsä Fordin teknisellä avustuksella. Sen lisäksi Verstappen sai jälleen uuden tallikaverin, kun Yuki Tsunoda sai lähteä ja omaa onneaan tulee kokeilemaan ranskalaisnuorukainen Isack Hadjar.
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”