Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen on saanut uuden merkittävän roolin Toyotalla. Halttunen toimii projektipäällikkönä Toyotan GR Corolla RC2 -ohjelmassa, joka lähtee mukaan American Rally Associationin (ARA) kansalliseen mestaruussarjaan kaudella 2026.
Halttunen on voittanut urallaan 18 MM-rallia kartanlukijana, ja hänestä tulee yksi uusimmista Toyotan tähtinavigaattoreista, jotka ovat siirtyneet kilpailutehtävistä organisaation sisälle. Samalla linjalla ovat aiemmin olleet muun muassa Jarmo Lehtinen ja Kaj Lindström.
– Työni on johtaa projektia ja auttaa tiimiä parhaani mukaan hyödyntäen kaikkea sitä tietoa, jota olen kerännyt WRC-urani aikana, Halttunen kertoo Dirtfish.comille.
Toyota jättää väliin kauden avausrallin Sno*Driftin, mutta käynnistää mestaruusjahdin maaliskuussa 100 Acre Wood Rallyssa. Toyotan autolla kilpailevat kuljettaja Seth Quintero ja kartanlukija Topi Luhtinen.
Halttunen aikoo kilpailla tänä vuonna myös kuljettajana Suomessa ajettavassa F-Cupissa, joka käynnistyy lauantaina 7. helmikuuta. Työtä riittää myös sen lisäksi MTV:n MM-rallien asiantuntijan tehtävissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta