Entinen Red Bullin F1-kuljettaja Sergio Perez uskoo, ettei Max Verstappenin tallikaverina pysty selviämään kukaan.

Meksikolaisen oma tarina energiajuomatallissa päättyi viime kauden päätteeksi surkeiden suoritusten jälkeen. Tällä kaudella Perez on seurannut kisoja sivusta välivuoden merkeissä, mutta palaa ensi kaudella lähtöruudukkoon Cadillacin väreissä.

Perezin tilalle pestattiin Liam Lawson, joka sai vain kaksi kilpailua aikaa näyttää kyntensä Red Bullin ykköstallissa. Jo kauden kolmannessa kisassa Verstappenin tallikaverina nähtiin Yuki Tsunoda, joka ei ole myöskään vakuuttanut missään vaiheessa. Meksikolainen onkin tullut lopputulokseen, ettei energiajuomatallin toista autoa pysty ajamaan kukaan menestyksekkäästi. Samaan hengenvetoon hän ei myöskään lähde kritisoimaan Lawsonia tai Tsunodaa, sillä mies itse tietää mistä puhuu.

– En pidä siellä ajavien kuskien kritisoimisesta, koska olin itse sillä paikalla. Tiedän varsin hyvin mitä he käyvät tällä hetkellä läpi, kommentoi Perez Sky Sportsille.

– Heti, kun pääsimme Red Bullin kanssa sopuun sopimukseni päättämisestä, ajattelin vain sitä parkaa, joka joutuu tilalleni.

Seuraavana jonossa on Lawsonin ja Tsunodan jälkeen vahvasti Red Bullin sisartallissa tänä vuonna esiintynyt Isack Hadjar. Perez uskoo ranskalaisnuorukaisen tekevän väärän liikeen, mikäli hän ryhtyy Verstappenin tallikaveriksi ensi kaudella.

– Se on todella vaikea paikka. Toki Maxin vierellä on jo valmiiksi hankalaa, mutta nimenomaan Red Bullilla se on jotakin sellaista, mitä ihmiset eivät ymmärrä, jatkaa meksikolainen.

– Siellä on niin paljon asioita, joita voisin kertoa, mutta simppelisti sanottuna kyseessä on vaikea paikka kuskille. Ei ole olemassa kuskia, joka siitä selviää.

– Ei ole mitään väliä, tuotko siihen Lewis Hamiltonin tai Charles Leclercin. Ihan sama kenet siihen laittaa, niin siinä ollaan vaikeuksissa välittömästi, paukutti Perez.

Red Bullilla eletään jo tutuksi tullutta kaavaa kuskien osalta. Tsunoda ajaa jokaisessa sessiossa tulevaisuudestaan, mutta homma ei vain tunnu rokkaavan hänenkään osalta. Verstappen on edellisestä neljästä kisasta voittanut kolme ja ollut kerran toinen. Vastaavasti Tsunoda on jäänyt kahdesti pisteittä ja ajanut kuudenneksi sekä seitsemänneksi.

LUE LISÄÄ