Max Verstappenilla iskun paikka – tässä Singaporen GP:n lähtöjärjestys
Sunnuntaina ajettavan Singaporen GP:n lähtöasetelmat ovat mielenkiintoiset, kun paalulta starttaa yllättäen Mercedeksen George Russell.
Vahvasti läpi kauden kalustoon nähden esiintynyt britti koittaa napata Marina Bayn iltavaloissa kauden toisen voittonsa. Takaa starttaa kuitenkin aina nälkäinen ja aggressiivinen Max Verstappen, joka on haistanut mahdollisuutensa haastaa vielä McLareneita mestaruustaistossa.
MM-kärki Oscar Piastri lähtee kolmannesta ruudusta ja mestaruustaistoon peilaten aussi saattaa ottaa konservatiivisen lähetysmistavan startissa. Verstappenin röyhkeys tiedetään, eikä autoa kannata väkisin tunkea hollantilaisen rinnalle, sillä lähin haastaja Lando Norris on takana viidennessä lähtöruudussa.
McLaren tarvitsee iltapäivän karkeloista vähintään 13 pistettä varmistaakseen jo toisen perättäisen valmistajien mestaruuden.
Strategian kannalta Singaporessa päästellään yleensä yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta turva-autot ovat sekoittaneet monesti pakkaa. Tosin viime kaudella todistettiin kyseisen kisanäyttämön puhtainta kisaa ilman ainuttakaan keltaista lippua. Singaporen GP on ollut kalenterissa vuodesta 2008 ja viime kaudella kisa vietiin ensimmäistä kertaa läpi ilman turva-autoa. Kisamitassa tiimeillä on kuitenkin paljon kysymysmerkkejä, kun perjantain ainoat iltavaloissa ajetut harjoitukset olivat niin rikkonaiset, ettei kunnon kisavetoja saatu alle.
Lähtöjärjestys meni osittain uusiksi aika-ajojen jälkeen, kun molemmat Williams-tallin kuskit hylättiin sääntöjenvastaisen DRS-siiven takia.
Singaporen GP käynnistyy kello 15:00 Suomen aikaa. Lähtöjärjestys kokonaisuudessaan alla.
Singaporen GP:n lähtöjärjestys
- George Russell, Mercedes
- Max Verstappen, Red Bull
- Oscar Piastri, McLaren
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Lando Norris, McLaren
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Charles Leclerc, Ferrari
- Isack Hadjar, RB
- Oliver Bearman, Haas
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Liam Lawson, RB
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Lance Stroll, Aston Martin
- Franco Colapinto, Alpine
- Esteban Ocon, Haas
- Carlos Sainz, Williams
- Pierre Gasly, Alpine (varikkostartti)
- Alex Albon, Williams (varikkostartti)
LUE LISÄÄ
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa