FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”

FIA:n presidentti Mohammed Ben Sulayem paljastaa ehdotuksen V8-moottoreiden paluusta tulevaisuudessa etenevän oikeaan suuntaan.
Vastaavia puheita kuultiin viimeksi helmikuussa, kun Ben Sulayem pohti hybridimoottoreiden hylkäämistä. Tällöin pöydällä oli vielä jopa V10-moottoreiden mahdollinen paluu, joka on epätodennäköistä.
Ensi kaudella kuninkuusluokassa astuu voimaan uudet moottorisäännöt, kun hybridimoottoreista revitään tehot irti puoliksi sähköllä ja puoliksi polttomoottorivoimalla. Hybridimoottorit ovat kuitenkin muodostuneet jopa F1-sarjan mittapuulla erittäin kalliiksi ja perinteisillä V8-moottoreilla kuluja saataisiin huomattavasti leikattua etenkin uusiutuvan energian polttoaineen tullessa mukaan peliin.
Juurikin uusiutuvan energian mahdollisuudet ovat johtaneet F1-komission pohdinnoissa siihen, ovatko hybridivoimanlähteet enää niin tarpeellisia.
– Olen erittäin optimistinen ja iloinen siitä, sillä FOM (Formula One Management) on ollut myös kannustava, kommentoi Ben Sulayem PlanetF1-sivuston mukaan.
– Tiimit ovat tajunneet sen olevan oikea suunta. Ette edes ymmärrä kuinka monimutkaisia ja kalliita nykymoottorit ovat. Kehitystyöhön menee arviolta 200 miljoonaa dollaria.
– Moottori itsessään on 1,8-2,1 miljoonaa. Meillä olisi sen sijaan suorat kasikoneet, joita monet valmistajista tekevät edelleen, eli se olisi kaupallisestikin oikein, tuumaa FIA-pomo.
Ben Sulayemin mukaan tavoitteena olisi puolittaa kuninkuusluokan kulut, joista toinen puolikas paikattaisiin kestävällä kehityksellä, jolloin talleilla olisi jatkossakin varaa koko touhuun. Kenties jopa uusilla valmistajillakin.
– Paljon halvemmat ja 90-100 kiloa kevyemmät autot loisivat tilaa lisäturvallisuudelle. Massiivinen paino on pahinta kuskille. Auto tulee olemaan kevyempi, pienempi sekä äänekkäämpi, jatkaa Ben Sulayem.
– Sitä tietä on mentävä. Se vähentää kuluja. Ihmiset luulevat F1-sarjassa olevan loputtomat rahahanat, mutta ei kaikilla talleilla.
Vapaastihengittävien moottoreiden tilavuuden saisivat päättää Ben Sulayemin mukaan tallit. Tavoitteena on vuoteen 2029 mennessä saada valmiita esityksiä pöydälle ja hybridivoimasta oltaisiin todenteolla luopumassa.
– Se on oikea tapa edetä, jotta bisnes jatkuu. Kaikilla ei ole varaa F1-sarjaan. Rallissakin tuomme uusiutuvan energian polttoainetta ja otimme sähkömoottorit pois. Emme tarvitse sähköä, paalutti FIA:n presidentti.
LUE LISÄÄ
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan