McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
McLaren-tallin Lando Norris kommentoi sunnuntain suoritustaan miehelle tutulla itsekriittisyydellä.
Norris ajoi tallikaveri Oscar Piastrin perään kilpailun loppuhetkillä hänen hakiessaan pääsuoralla ohitusta aussikuskista. McLaren-tähti teki suuren arviointivirheen ja Piastrin perään törmättyään kisa jäi kesken Norrisin ajauduttua varikkomuuria päin. McLarenin onneksi Piastrille ei käynyt tilanteessa kuinkaan, vaan MM-kärki selvisi lopulta neljäntenä maaliin.
Norris otti heti kolarin jälkeen syyt niskoilleen jo tiimiradiossa pyydelleen anteeksi ja itseruoskinta jatkui vielä myöhemminkin.
– Meidän ykkössääntö on, ettei tallikaveriin osuta ja tein juurikin sen, kertoo brittikuski.
– McLaren on perheeni. Kisaan heille joka ikinen viikonloppu ja yritän aina tehdä kaikkeni. Kun petän heidät näin ja teen itsestäni pellen, niin minulla on paljon kaduttavaa tuommoisesta.
– En ole ylpeä siitä ja tuntuu pahalta pettää tiimini näin. Omalta kantilta se on pahin mahdollinen tunne, joten minun pitää pyytää anteeksi tiimiltä ja Oscarilta, ruoski Norris itseään.
Norrisilla oli hyvä vauhti kilpailun loppupuolella ja hän teki hyvää nousua seitsemännestä ruudusta. Tallikaverin ohittaminen olisi tehnyt poikaa myös brittikuskin MM-taistolle, mutta arviointivirheen seurauksena Piastri karkasi vain entistä kauemmas.
McLarenin aussikuski on nyt entistä enemmän niskan päällä, eikä Norrisin mokan henkisiä vaikutuksia voi olla sivuuttamatta liikaa. Ero Piastriin on tässä kohtaa kautta 22 pistettä.
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle