Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
Kauden viides F1-osakilpailu on saatu päätökseen Saudi-Arabiassa. Kilpailun voittoon ajoi McLarenin Oscar Piastri. Aussikuski siirtyi samalla mestaruussarjan johtoon.
Piastri otti loistavan lähdön kilpailuun, reagoiden nopeammin kuin paalulta lähtenyt Max Verstappen. Hollantilainen ei luovuttanut, vaan taisteli johtoasemasta vimmatusti. Verstappen syöksyi radan ensimmäiseen mutkaan, nousten takaisin johtoon, mutta ratarajojen ulkopuolelta.
Tästä tuomaristo muisti hollantilaista rangaistuksella. Verstappen ei voinut uskoa korviaan kisainsinöörin kertoessa tuomariston päätöksestä.
– No sehän on ihan v***n hienoa, Verstappen tivasi.
Verstappenin viiden sekunnin aikasakko pudotti hänet lopulta varikkopysähdyksellään Piastrin taakse. Red Bull -kuskiohitti ruutulipun toisena.
Kisan avauskierroksella nähtiin myös ainoat keskeytykset. Red Bullin Yuki Tsunoda ja Alpinen Pierre Gasly osuivat keskenään kisatilanteessa, joka päätti molempien päivän ensitekijöihin.
Viimeinen palkintosija sinuaantui Ferrarin Charles Leclercille. Monacolaiskuski onnistui pitämään kovaa takaa jahdanneen Lando Norrisin takanaan.
Mercedeksen päivä oli tasainen. George Russell oli viides ja Kimi Antonelli kuudes. Saksalaistallista ei ollut tänään haastamaan palkintosijoista.
Lewis Hamilton ajoi maaliin seitsemäntenä. Iltapäivä oli brittimestarille haastava, renkaat eivät toimineet kunnolla. Erityisesti ensimmäinen stintti sai Hamiltonin renkaat ylikuumenemaan jatkuvasti.
Alkukauden sensaatiotalli Williams jatkoi komeaa nousua keskikastin kuninkaaksi. Carlos Sainz oli kahdeksas ja tallikaveri Alexander Albon yhdeksäs. Komeasti alkukaudella niin ikään esiintynyt tulokas Isack Hadjar ajoi maaliin viimeisellä pistesijalla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin