F1-kuski sai käsittämättömän rangaistuksen
Williams-kuljettaja Carlos Sainz sai sunnuntaisen Japanin GP:n jälkeen tuomaristolta 20 000 euron suuruisen sakkorangaistuksen.
Syynä tälle oli myöhästyminen ennen kilpailua kuultavasta kansallislauluseremoniasta. Syykin oli selvä ja inhimillinen, sillä espanjalainen kärsi vatsavaivoista ennen kilpailua ja tilanne vaati lääkärikäyntiä, joka oli syy myöhästymiselle.
Tuomaristolle tämä ei kuitenkaan kelvannut ja pikkujoulukassa sai jälleen täytettä. Normaalisti tällaisesta rikkeestä tarjoillaan 60 000 euron sakko, mutta lääkärikäynti oli lieventävä asianhaara, jonka lisäksi toinen kymppitonni on ehdollinen, mikäli Sainz sortuu samaan seuraavan 12 kuukauden aikana.
Tuoreen Williams-kuskin Japanin GP -viikonloppu ei mennyt muutenkaan putkeen, sillä espanjalainen starttasi kisaan kolmen lähtöruudun rangaistuksen myötä ruudusta 15 ja saapui maaliin vain pykälää paremmalla sijalla.
LUE LISÄÄ
- Mercedekselle jälleen yksi F1-mestaruus – Max Verstappenilta käsittämätön temppu Brasiliassa
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin