F1-tulokkaan ura jäämässä kammottavan lyhyeksi? – ”Se voi olla ohi jo Australian jälkeen”
Alpine-tulokas Jack Doohanin F1-uran ylle on kasaantunut tummia pilviä ennen kuin ainuttakaan kilpailua ollaan ajettu.
Doohanin tulevaisuudesta ranskalaistiimissä ollaan spekuloitu siitä saakka, kun samaan talliin päätettiin palkata testi- ja varakuskiksi viime kaudella säväyttänyt Franco Colapinto. Doohan itse allekirjoitti oman pahvinsa viikkoa ennen kuin Colapinto aloitti F1-maailmaa ihastuttaneen tuurauskeikkansa Williamsilla. Argentiinalainen nauttii ainakin Alpinen johtavan neuvonantajan Flavio Briatoren suurta suosiota, eikä ainakaan hän pelkää pikaisia muutoksia, mikäli Doohanilla ei kulje.
– Aloitamme kauden Pierren (Gasly) ja Jackin kanssa, sen voin vakuuttaa. Sen jälkeen katsotaan, kuinka kausi kehittyy, kommentoi Briatore tammikuussa.
– Jos meillä on kuski, joka ei kehity, eikä tuo tuloksia niin minä vaihdan hänet. Et voi olla tunteellinen F1:ssä.
Briatoren kommenttien jälkeen mediamyllyssä ollaan tultu lopputulokseen, jonka mukaan australialaiskuskilla olisi vain viisi osakilpailua aikaa yltää tallikaveri Gaslyn vauhtiin. Entinen F1-kuski Ralf Schumacher uskoo, ettei hänellä ole sitäkään vertaa hiekkaa tiimalasissa.
– Jos poika ei suorita, eikä hän ollut kovin vahva testeissäkään kuulemani perusteella. Se on ohi nopeasti. Flavio tietää itsekin, että se voi olla ohi jo Australian jälkeen. Hänellä ei ole juurikaan tulevaisuutta tällä hetkellä, täräytti kuusinkertainen kisavoittaja Backstage Boxengasse -podcastissa.
Sky Sportsin F1-asiantuntija Karun Chandhokin mukaan Doohanin tilannetta avausviikonloppuna ei helpota se, että Colapinto on vahvistettu viralliseksi varakuskiksi Melbourneen. Täten argentiinalainen on jatkuvasti lymyämässä pilttuussa selän takana kenties jopa toivoen kilpaveljensä epäonnistumista.
– Se on aika raskasta jo Jackille, että Franco on siellä vain istuskelemassa toivoen, että hän tekee huonoa jälkeä. Siellä puolella pilttuuta on melko huonot fiilikset, tuumasi Chandhok.
Vielä huolestuttavampia kommentteja jakoi muun muassa Kimi Räikkösenkin entinen kisainsinööri Julien Simon-Chautemps, jonka mukaan Doohanin kierrosajat talvitesteissä olivat surkeita.
– Saimme varmistuksen, että Gasly on selvästi Doohania edellä etenkin tässä kohtaa. Kierrosaikojen suhteen ero oli merkittävä, joten opimme ainakin sen verran, kommentoi ranskalainen The Racelle.
Sky Sportsin F1-selostaja David Croft puolestaan nosti esiin mielenkiintoisen pointin siitä, mitä Alpinen ei tässä huhumyllyssä olla kuultu sanottavan.
– Flavio Briatoren ja Oliver Oakesin (Alpinen tallipomo) pitäisi tehdä ulostulo, jossa he sanoisivat Doohanin olevan meidän mies koko vuoden. Sen tehdessään spekulaatiot loppuisivat siihen, sanoi Croft.
F1-kausiennakot: Tulokkaat tutuksi – tässä kaikki tulevan kauden viisi keltanokkaa
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta