MM-rallikuskeille riitti – kova kannanotto FIA:n toimista
Rallin MM-sarjan kuljettajat ja kartturit ovat yhdistäneet voimansa ja ottaneet kantaa FIA:n luomiin uusiin kiroilusääntöihin.
Kuskien ja kartanlukijoiden yhdistys WoRDA julkaisi tänään sosiaalisessa mediassa avoimen kirjeen kansainväliselle autoliitolle. Rallin MM-sarjan kuskiyhdistys painottaa noudattavansa tuomariston päätöksiä, mutta nykyinen linjaus kielenkäytöstä on mennyt yli hilseen. Hyundai-kuski Adrien Fourmaux ehti saada jo Ruotsin rallin päätteeksi 10 000 euron sakkorangaistuksen rumasta kielenkäytöstään.
– We fucked up yesterday (suom. me mokasimme eilen), purkitti ranskalainen penkin alle menneen rallinsa päätöspätkän päätteeksi.
Fourmaux viittasi lauantai-päivän ulosajoonsa, eikä selitys arkikielisestä ilmauksesta anteeksipyynnön lisäksi estänyt tuomaristoa jakamasta jättisakkoa.
Avoimessa kirjeessä pyydetään ymmärrystä kilpailijoiden näkökulmasta. Kyseessä on hektinen laji usein äärimmäisissä olosuhteissa ja kuljettajat vievät laitteitaan jatkuvasti äärirajoille kovan paineen alla.
– Kilpailemisen ohella meidän roolimme on kasvanut. Nykyään rallikuskit ja kartanlukijat eivät ole pelkästään urheilijoita, vaan myös viihdyttäjiä, sisällöntuottajia ja jatkuvia mediahahmoja. Katsojien älylaitteista WRC:n kameroihin meidän täytyy koko ajan olla saatavilla ennen kilpailua, sen aikana ja kilpailun jälkeen aamusta iltaan, lukee kirjeessä.
– WoRDA on aina tunnistanut vastuunsa ja sitoutumisensa toimiakseen rakentavassa yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa, mukaan lukien FIA:n predisentin kanssa, edistääkseen ja kehittääkseen tätä upeaa lajia kaikkien hyödyksi.
Julkaisussa jaetaan huoli viime kuukausien kehityssuunnasta eli jaetuista rangaistuksista tahattomista kielenkäyttöön liittyvistä lipsahduksista, jotka ovat kiristyneet ”kohtuuttomalle tasolle”.
WoRDA listasikin kolme merkittävää asiaa, joista ensimmäisenä arkikielisiä ilmauksia ei voida rinnastaa suoraan loukkauksiin tai aggressioihin. Toiseksi ei-äidinkieltään puhuville jotkin sanonnat tai termit saattavat tulla toistetuksi tiedostamatta niiden todellisista merkityksistä. Kolmantena pointtina kuskiyhdistyksen mukaan on täysin epärealistista odottaa täydellistä tunteiden hallintaa äärimmäisen adrenaliinipiikin jälkeen.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan ymmärretysti myös sakkojen suuruus kismittää sekä se, mihin sakkokassan rahoja käytetään. Kansainväliseltä autoliitolta vaaditaankin lisää läpinäkyvyyttä asian tiimoilta.
– Kohtuuttomat sakot ovat täysin suhteettomia rallimaailman keskimääräisiin tuloihin ja budjetteihin verrattuna. Olemme huolissamme myös siitä, millaisen kuvan nämä liialliset sakot antavat lajia seuraaville faneille? Se antaa ymmärtää, ettei rahalla ole mitään merkitystä tässä lajissa, jatkuu WRC-kilpailijoiden palauteryöppy.
– Vaadimme suoraa kommunikointia ja toimia FIA:n presidentin ja WaRDA:n välillä, jotta löytäsimme yhdessä kaikkia tyydyttävän ratkaisun.
Kirjeen ovat allekirjoittaneet kaikki Rallin MM-sarjan pääluokan kuskit ja kartturit sekä WRC2-luokan kilpailijoita. Yhdistyksen johtajana toimii entinen menestyskartturi Julien Ingrassia.
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia


