Mika Häkkiseltä varoituksen sana – Lewis Hamiltonin lausunto herätti huolenaiheen
F1-sarjan kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen on huolissaan Lewis Hamiltonin aiemmin jakamasta lausunnosta, liittyen brittimestarin nykyiseen iskukykyyn.
Hamilton siirtyy ensi kaudeksi Ferrarille pitkän Mercedes-stintin jälkeen toivoen, että hän pystyisi ajamaan jälleen jatkuvasti terävimmässä kärjessä. Seitsenkertainen mestari onnistui voittamaan viime kaudella kaksi osakilpailua, mutta siitä huolimatta suuhun jäi karvas maku.
Hamiltonin kisavauhti oli edelleen monesti totutulla tasolla, mutta aika-ajojen tilasto tallikaveri George Russellia vastaan oli suorastaan mykistävä. Yhtenä historian parhaista aika-ajajista pidetty Hamilton hävisi aika-ajotilaston Russellille tylysti 19-5 ja sprinttiaika-ajot puolestaan 5-1.
Hamilton joutui useaan kertaan selittelemään aika-ajosuorituksiaan viime kaudella ja kaikki huipentui loppukaudella Qatarissa seitsenkertaisen mestarin jakaessa erikoisen lausunnon.
– Kuka tietää? En todellakaan ole niin nopea enää, kommentoi Hamilton Qatarin aika-ajojen jälkeen.
Tammikuussa 40 vuotta täyttävä brittimestari allekirjoitti lähes vuosi sitten monivuotisen sopimuksen Ferrari-tallin kanssa tavoitellakseen kahdeksatta titteliään Maranellon punaisissa.
McLarenilla mestaruutta kausina 1998-99 juhlinut Häkkinen kertoo aikoinaan olleen kenties vastaavassa tilanteessa kuin Hamilton nykyään. Eikö kilpuri vain sovi käteen vai johtuuko vauhdin puute hänestä itsestään?
– Minä lopetin 2001 ja juurikin sinä vuonna aloin menettää terävyyttäni. Välillä olin todella nopea ja välillä en. Menetin kahdesta kolmeen kymmenystä ja se on iso, iso ongelma, kommentoi Häkkinen PlanetF1-sivuston haastattelussa.
Häkkinen kertoo päättäneensä kertoa asiasta tallilleen, jonka jälkeen hän vetäytyi F1-sarjasta kauden 2001 päätteeksi.
– Se oli erittäin iso päätös, mutta se oli minun. Se on mahdotonta kommentoida Lewiksen tilannetta, koska en tiedä mitä hänen päässään liikkuu ja miksi suoritustaso ei ole aivan 100 prosenttista, jatkaa kaksinkertainen mestari.
– En ole oikea ihminen vastaamaan siihen, sillä kyse on Lewiksesta, mutta tuossa oli minun tarinani.
Häkkinen kuitenkin kehottaa Hamiltonia olemaan avoin tilanteestaan, mikäli hän kokee menettäneen parhaan teränsä.
– Jos jotain vastaavaa on tapahtunut, hänen on puhuttava siitä. Hän on oikea henkilö sanomaan sen, mutta samalla hän on jo sitoutunut tulevaisuuteen. Olen varma, että hän tekee töitä saadakseen asiat loksahtamaan paikalleen tänä vuonna, tuumasi Häkkinen.
Häkkinen jäi sapattivapaalle kauden 2001 päätteeksi ja suomalainen yritti pariinkin otteeseen myöhemmin paluuta F1-sirkukseen, mutta asiat ei lopulta loksahtanut tässä kohtaa paikoilleen. Hänen paikkansa McLaren-tallissa peri tuolloin muuan suomalainen kilpakollega Kimi Räikkönen ja loppu onkin historiaa.
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen