Paalumies Lando Norrisilla karmea starttitilasto
Lauantaina uransa viidennen paalupaikan napanneella Lando Norrisilla riittää tekemistä avauskierrosten kanssa.
McLaren-tähti on ollut yksi kuluvan kauden kirkkaimmista valopilkuista, mutta britti on monesti antanut starteissa tasoitusta muille.
Esimerkiksi tällä kaudella Norris on joka kerta paalulta startannessaan menettänyt sijoituksia, eikä alemmiltakaan lähtöpaikoilta ole mennyt hääppöisesti. Kuluvan kauden kaikki lähdöt sprintteineen, kun otetaan huomioon, on Norris jo 17 starttia peräkkäin joko pitänyt sijoituksensa tai menettänyt niitä, eli kertaakaan McLaren-kuski ei ole onnistunut parantelemaan asemiaan avauskierroksen aikana.
Sunnuntai-iltapäivän Italian osakilpailuun Norris starttaa jälleen paalupaikalta ja tällä kertaa on jo onnistuttava. Monzassa toki ohittaminen on helppoa, mutta lähdöistä on alkanut muodostua jo pienimuotoinen peikko MM-sarjassa toisena olevalle brittikuljettajalle.
Italian GP käynnistyy kello 16:00 Suomen aikaa.
LUE LISÄÄ
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse