Suomen MM-ralli päättyi sinivalkoisiin kyyneliin

Suomen erittäin tapahtumarikas MM-ralli saatiin päätökseen sunnuntaina Jyväskylän Laajavuoressa. Voittoa juhlii lopulta Toyota-konkari Sébastien Ogier.
Keski-Suomen soratiet osoittautuivat tänäkin vuonna haasteellisiksi ja useat kuljettajat tutustuivatkin muun muassa alueen puustoon ja kasvustoon lähemmin. Jo perjantaina koettiin iso suomalaispettymys, kun Hyundain keikkakuski Esapekka Lappi pompsahti hieman epäonnisesti syvästä urasta puuhun ja joutui jättämään leikin kesken.
Suomalainen palasi lauantaina kilpailuun mukaan ja pääsi täten ajamaan sunnuntaina vielä tosissaan pisteistä kuluvan kauden pistejärjestelmän ansiosta. Suomalainen osoitti vauhtia riittävän ja voitti sunnuntain minikilpailun.
– Tottakai keskeytys on aina pettymys. Täällä varsinkin tuntuu pahemmalta, mutta Kallenkin puolesta harmittaa tosi paljon. Kertoo vaan miten raakaa tää on ja miten pienestä se on kiinni, harmitteli Pieksämäen mies.
– Tietyllä tavalla samanlainen tilanne kuin meillä, ettei auto oo yhtäkkiä ohjattavissa. Harmi, mutta meijän sunnuntai oli ihan hyvä, jutteli Lappi.
Suomen MM-rallin sunnuntaista jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen jättipettymys sinivalkoisin lasein katsottuna Kalle Rovanperän ajaessa ylivoimaiselta kärkipaikalta ulos toiseksi viimeisellä pätkällä.
Tilanteessa oli myös Rovanperän osalta karmeaa epäonnea, kun tielle noussut iso kivi pompsautti Rovanperän ja kartanlukija Jonne Halttusen linjalta sivuun. Vauhtia oli sen verran, ettei mitään ollut tehtävissä ja Toyota pyörähti rajusti lepikkoon. Suomalaiskaksikko selvisi onneksi tilanteesta vain henkisin vammoin. Keskeytyksen myötä suomalaisfanit sekä Rovanperä ja Halttunen saavat edelleen odottaa ensimmäistä kotikisan voittoaan Keski-Suomen sorateiltä.

Kuva: All Over Press
Yksi kilpailun sympaattisista valopilkuista oli Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan osallistuminen ralliin japanilaisvalmistajan Rally2-autolla. Suomalaiskonkari paineli miehekkään suorituksen ja sijoittui luokkansa toiseksi ja kokonaiskilpailun kuudenneksi.
– Surullinen päivä ollut Toyotalle, mutta se on moottoriurheilua joskus. Fiilis tästä on kuitenkin mahtava ja hienoa sijoittua toiseksi luokassa ja kuudenneksi kokonaiskilpailussa, joten ei hassummin, kommentoi suomalaiskonkari temppuaan.
– Pitäisi ajaa vähän lisää, mutta epäilen, että saadaan lisäkisoja, vitsaili Toyotan tallipäällikkö.
Rallin toiseksi sijoittui lopulta koko kilpailun autonsa kanssa tuskaillut MM-kärki Thierry Neuville. Belgialainen onnistui välttämään isoimmat virheet ja napsi päänahkoja kilpakumppanien pudotessa edestä pois.
Hyundai-kuski kasvatti suorituksellaan reilusti pistejohtoaan, sillä lähimmät uhkaajat Ott Tänak sekä Elfyn Evans eivät saaneet pisteen pistettä. Tänakin kilpailu päättyi jo perjantaina rajuun ulosajoon ja Evansin kilpailu kaatui lauantaina tekniikkamurheisiin sekä sunnuntaiseen puuhun törmäykseen.
Toyota onkin nyt kovan päätöksen edessä, sillä keikkakuski Ogier on nyt Neuvillen lähin uhkaaja pisteissä, joten ranskalaiskonkari nähdään todennäköisesti kaikissa loppukauden kisoissa ajamassa mestaruudesta. Piste-ero Neuvilleen on 17 pistettä.
Kolmanneksi sinnitteli M-Sport Fordin Adrien Fourmaux ja parhaana suomalaisena neljänneksi ehti ensimmäistä kertaa Rally1-autolla ajanut Sami Pajari. 22-vuotias nuorukainen ajoi vahvasti lukuunottamatta perjantai-aamun virheitään, jotka maksoivat runsaasti aikaa. Taskuun napsahti myös lauantaina uran ensimmäinen pohja-aikakin.
– Ensinnäkin suuret kiitokset Toyotan tiimille. Upea viikonloppu minulle ja olen yrittänyt nauttia niin paljon kuin mahdollista, veisteli Pajari maalissa.
– En olisi halunnut rallin loppuvan, sillä nautin siitä niin paljon, fiilisteli Pajari.

Kuva: All Over Press
MM-rallikausi jatkuu Kreikassa syyskuun alussa. Suomen MM-rallin kokonaiskilpailun lopputulokset sekä supersunnuntain tuloslista alla.
Suomen MM-rallin kokonaiskilpailu
- Sébastien Ogier, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2)
- Jari-Matti Latvala & Juho Hänninen, Toyota (WRC2)
- Lauri Joona & Janni Hussi, Skoda (WRC2)
- Mikko Heikkilä & Kristian Temonen, Toyota (WRC2)
- Nikolay Gryazin, Citroën (WRC2)
- Georg Linnamäe, Toyota (WRC2)
Supersunnuntain tulokset
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai
- Takamoto Katsuta, Toyota
- Sébastien Ogier, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota
- Grégoire Munster, M-Sport Ford
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- George Russell paljasti merkittävää lisätietoa jatkosopimuksestaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus