Red Bull totisissa vaikeuksissa – Max Verstappen heitti jo hanskat tiskiin: ”Ei sitä yhdessä yössä muuteta”
Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen ei vakuuttunut perjantain annista Monacon legendaarisella katuradalla.
MM-sarjaa johtava hollantilainen oli jatkuvasti suurissa vaikeuksissa autonsa ajettavuuden kanssa, eikä kyyti riittänyt kirkkaimpaan kärkeen missään vaiheessa. Pitkin perjantain ensimmäistä sekä toista harjoitusjaksoa tiimiradiossa kuultiin jatkuvasti autonsa käytöksestä purnaava Verstappen.
MM-sarjan kärkinimi hipsutteli useaan kertaan kaiteita, mutta selvisi ilman isompia osumia. Red Bull -tähti oli avausharjoitusten 11:s ja toisessa sessiossa neljäs, mutta eroa kärkimies Charles Leclerciin kertyi runsaat puoli sekuntia. Hollantilainen ei usko tällä kertaa mahdollisuuksiinsa taistella kirkkaimmassa kärjessä ruhtinaskunnan kaduilla. Verstappenin mukaan auton suunnittelufilosofia ei sovellu parhaiten Monacon ahtaalle katuradalle.
– Tällaisia asioita ei pysty muuttamaan säädöillä, koska tässä on kyse siitä kuinka auto on rakennettu. Ei sitä yhdessä yössä muuteta, joten olemme jumissa sen kanssa, purnasi Verstappen harjoitusten jälkeen.
– En odota minkäänlaista ihmettä.
Red Bullilla ja Verstappenilla on aikaa hienosäätää autoa vielä kolmannen harjoitustunnin ajan ennen lauantai-iltapäivän aika-ajoja. Viikonlopun aikataulun ja lähetysajan näet tästä.
LUE MYÖS: Lähde: Yllättävä talli nousemassa Carlos Sainzin totiseksi vaihtoehdoksi
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia