Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
F1-kausi 2023 saatiin pakettiin sunnuntaina päätöskilpailun merkeissä. Abu Dhabissa nähdäänkin usein kisan päätteeksi kuljettajilta hieman ylimääräistä revittelyä autoillaan.
Muun muassa kilpailun voittanut Max Verstappen kävi painamassa perinteiset ”donitsit” pääsuoralle ruutulipun jälkeen. Vahvasti ajanut ja toiseksi sijoittuneella Charles Leclercillä oli vastaavat huvit mielessä, mutta Ferrari-talli ei antanut kuljettajalleen tähän lupaa.
Monacolainen vaikutti vähintäänkin tympääntyneeltä saadessaan kielteisen vastauksen.
– Voi vi**u sentään. Ei edes tätä, tuhahti Leclerc radioonsa.
Leclercin vahva suoritus ei riittänyt nostamaan Ferraria valmistajien MM-sarjassa toiseksi. Mercedes ehti edelle lopulta vain kolmen pisteen turvin.
LUE MYÖS: Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille