Max Verstappen sprinttasi maailmanmestariksi Qatarissa – Oscar Piastrilta kova temppu
Qatarin tapahtumarikas sprinttikilpailu on paketissa. Ykköspaikan 19 kierroksen kilpailussa vei piikkipaikalta startannut McLarenin Oscar Piastri.
Sprintissä riitti säpinää alusta loppuun ja etenkin erilaiset rengasvalinnat värittivät kilpailua. Alussa pehmeillä renkailla lähteneet olivat vahvoilla, mutta myöhemmin medium-kuskit antoivat vastaiskunsa ja ohituksia nähtiin runsaasti.
Sprintti sisälsi kolme turva-autoa, kun alussa Liam Lawson löysi itsensä hiekalta ja hetkeä myöhemmin Williamsin tunarikuljettaja Logan Sargeant teki saman. Kolmannen kerran autoja nosteltiin hiekoilta, kun Esteban Ocon, Nico Hülkenberg sekä Sergio Perez ottivat yhteen. Tilanteen seurauksena Red Bull -tähti Max Verstappenin kolmas maaimanmestaruus varmistui.
Verstappen sijoittui sprintissä toiseksi ja kolmanneksi ehti McLarenin Lando Norris. Neljäs oli alkukierroksilla kärjessä piipahtanut George Russell Mercedeksellään ja viides oli väkevän nousun kympin kärjen ulkopuolelta tehnyt Lewis Hamilton toisella Mersulla.
Valtteri Bottas onnistui nousemaan sprintissä pari sijaa ja oli ruutulipulla 11:s. Sprinttikilpailun tuloslista alla.
Qatarin GP:n sprinttikilpailu
- Oscar Piastri, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull
- Lando Norris, McLaren
- George Russell, Mercedes
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Carlos Sainz, Ferrari
- Charles Leclerc, Ferrari
- Alex Albon, Williams
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Pierre Gasly, Alpine
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri
- Lance Stroll, Aston Martin
- Kevin Magnussen, Haas
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo
Keskeyttäneet: Nico Hülkenberg, Sergio Perez, Esteban Ocon, Liam Lawson, Logan Sargeant
Viaplay näyttää kaikki koko F1-kauden.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- Jari-Matti Latvalalta iso uutinen
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä