Kalle Rovanperä ylhäisessä yksinäisyydessä yötauolle – suomalaistähdeltä lähes täydellinen päivä

Keski-Euroopan MM-rallin perjantainen ajopäivä on paketissa. Pitkän rallipäivän jälkeen yötauolle lähdetään täysin Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperän komennossa.
Yhteensä kolmessa maassa kapeita ja liukkaita asvalttiteitä ajettavassa kilpailussa on riittänyt tilanteita. Heti perjantain aluksi Toyotan ranskalaismestari Sébastien Ogier koki rengasrikon ja menetti mielenkiintonsa kilpailuun tyystin. Ogier on körötellyt pätkät läpi, eikä ole oikeastaan edes yrittänyt ajaa muita vastaan.
– Ei minulla ole yhtään motivaatiota, kommentoi Ogier perjantaina päivällä ajamistaan.
Esapekka Lapin kilpailu päättyi perjantain aamupäivän pätkien viimeisellä vedolla hänen osuttuaan rajusti puuhun. Vauhti oli erinomaista ja Lappi oli jo aivan tallikaveri Thierry Neuvillen kannassa, mutta lopputulemana oli jälleen valitettavasti keskeytys.
Rovanperä veivasi perjantain viimeisen lenkin mestarin elkein ja oli jälleen huippuvauhdissa, vaikka pohjat lipsahtikin niukasti Thierry Neuvillelle. Samalla belgialainen nousi Elfyn Evansin ohi kilpailussa toiseksi. Rovanperä napautti perjantaina kahta pätkää vaille jokaiselle pohja-ajan ja avaimet ovat täysin omissa käsissä toisen maailmanmestaruuden varmistamiseksi.
– Todella haastava päivä ollut. Sää oli kerrankin meidän puolellamme lähtöpaikkaa ajatellen. Tällä pätkällä ei meinannut löytyä fiilistä ja toivotaan, ettei muut ole kovin paljoa meitä nopeampia, tuumasi Rovanperä maalissa.
Rovanperä johtaa Keski-Euroopan rallia 36,4 sekunnilla ennen Neuvillea. Ainoa MM-uhkaaja Evans on jäänyt suomalaisesta jo hurjat 47,2 sekuntia.
Suninen on lasketellut varovaisesti Keski-Euroopan nopeita sekä kapeita rännejä. Tuntuma on hukassa ensimmäisen asvalttirallin myötä kuluvan kauden työkalullaan, mutta arvokasta oppia on karttunut varmasti.
– Super haastava päivä. Tosi paljon mutaa ja pidon vaihtelua. Paljon on oppimista ja toivottavasti pystytään huomenna ottamaan steppi eteenpäin, tiivisti Suninen perjantai-päivänsä.
Suninen jatkaa lauantaina taipalettaan seitsemänneltä sijalta.
LUE MYÖS: Näin Esapekka Lappi summasi rajun ulosajonsa
Keski-Euroopan MM-ralli jatkuu lauantai-aamuna kello 09:15 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK 8/18
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +36,4
- Elfyn Evans, Toyota +47,2
- Ott Tänak, M-Sport Ford +1:30,4
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:26,8
- Sébastien Ogier, Toyota +2:35,9
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +2:39,1
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +2:59,1
Tuloslista päivittyy
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat