Red Bull -pomon rasistiset kommentit Sergio Perezistä kuohuttavat – anteeksipyyntö kaivaa vain syvempää kuoppaa
Red Bull -tallin kuljettajien kehitysvastaava Helmut Marko pyysi anteeksi rasistista kielenkäyttöään tallin kuljettajasta Sergio Perezistä.
80-vuotias moottoriurheilualan konkari väitti aiemmin viikolla meksikolaisen syntyperän vaikuttavan hänen kuljettajataitoihinsa. Samalla Marko väitti Meksikon kuuluvan Etelä-Amerikkaan.
– Meidän täytyy muistaa, että hän (Perez) on Etelä-Amerikasta. Hänen keskittymisensä on siis paljon surkeampi verrattuna Max Verstappeniin tai Sebastian Vetteliin, Marko laukoi The Athleticin mukaan.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Marko kommentoi Perezin syntyperää vähättelevästi. Viime kauden Saudi-Arabian GP:n lähistön ohjusiskun jälkeen Marko vitsaili Perezin tottuneen levottomuuksiin kasvaessaan ”vaarallisessa” Mexico Cityssä. Ainoa ongelma tosin on se, että Perez ei ole edes kasvanut lähimaillakaan maan pääkaupunkia.
Marko yritti selitellä kommenttejaan perjantaina, lopulta kuitenkin vain vahvistaen alkuperäistä viestiään.
– En minä tarkoittanut sitä niin. Yritin vain sanoa, että meksikolainen mentaliteetti on erilainen hollantilaisesta tai saksalaisesta.
– Ehkä hän on oppinut kontrolloimaan sitä.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse