Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
Mercedes-kuljettaja Lewis Hamilton sai riuhtoa urakalla sunnuntain Japanin GP:ssä viidennen sijansa eteen.
Brittimestari on odottanut viime kauden alusta saakka kuin kuuta nousevaa, että saksalaisvalmistajan kilpurissa riittäisi rahkeet haastamaan kärkisijoista. Japanin GP:n taistelun jälkeen Hamilton sanoi ääneen karun tosiasian heidän kehityskaarestaan.
– Tämä oli raskas kisa. Taistelen auton kanssa ja otan siitä kaiken irti mitä löytyy päästäksemme niin korkealle kuin mahdollista, kertoo Hamilton Sky Sportsille.
– Se on rankkaa etenkin tällaisina viikonloppuina, kun auto on mitä on. Tuntuman puolesta se tuntui samalta kuin viime vuonna, eli pelkkää pomppimista ja liukumista.
– Se on rankkaa siihen nähden, kuinka paljon olemme tehneet töitä, emmekä siltikään ole lähelläkään kärkeä, tuskaili Hamilton.
Seitsenkertainen maailmanmestari ei ole kuluvalla kaudella päässyt voittotaistosta nauttimaan, vaikka palkintopallilla britti on nähty viidesti. Kokenut konkari on kuitenkin repinyt laitteistaan maksimia viikonlopusta toiseen ja lymyilee kuljettajien MM-pisteissä kolmantena.
LUE MYÖS: Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki