Ferrari-tähdellä painajaismainen tilanne – ”Minulla ei ole mitään tietoa siitä”
Ferrari-tähti Charles Leclerc kertoo SF-23 -kilpurin kanssa työskentelyn olevan tällä hetkellä todella vaikeaa.
Monacolainen yrittää löytää työkalunsa äärirajoja, mutta auton epäjohdonmukainen toiminta tekee siitä äärettömän vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Ferrari aloitti kauden verrattaen lupaavasti, vaikka kellään ei ole ollutkaan Red Bullin ylivoimaa vastaan mitään sanottavaa. Etenkin aika-ajoissa Leclerc oli kauden ensimmäisissä kisoissa vahva, mutta kisapäivinä Ferrarin suurimmat haasteet vaikutti olevan rengaskuluman kanssa. Bakussa monacolainen täräytti vielä jopa paalupaikalle.
Auton ajettavuus ja suorituskyky on kuitenkin heilahdellut pitkin kautta suuntaan, jos toiseen ja viime viikonlopun Hollannin GP:n jälkeen Leclerc kertoi, ettei hänellä ole tällä hetkellä mitään käryä autonsa käytöksestä.
– Meillä oli vaikeuksia koko viikonlopun ajan balanssin kanssa ja auto oli todella vaikea ajaa, kertoo Leclerc The Racelle.
– Se tekee tästä todella vaikeaa, sillä tällä hetkellä minulla ei ole mitään tietoa siitä, että yliohjaako vai aliohjaako auto seuraavassa mutkassa, päivitteli Leclerc vaikeuksiaan.
Ferrari on luvannut täysin uutta pakettia autonsa osalta ensi kaudeksi, sillä nykyisen konseptin kanssa ollaan jo enemmän tai vähemmän heitetty hanskat tiskiin. Joitain päivityksiä on toki luvassa vielä kuluvan kauden yhdeksässä viimeisessä kisassa, mutta suurempia hyppyjä eteenpäin ei ole odotettavissa.
Leclerc majailee pistetaulukossa tällä hetkellä kuudennella sijalla ja valmistajien puolella Ferrari on neljäntenä. Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Maranellon punaisten kotikilpailussa Monzassa.
LUE MYÖS: Pirellin saderenkaille rapaa jälleen kerran – ”Ei oikea rengas missään kohtaa”
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille