Montrealin sääennuste huolestuttava – Ajetaanko lauantaina metriäkään?
F1-fanit saattavat joutua lauantaina valmistautumaan runsain eväin pitkään odotteluleikkiin, kun silmäilee Montrealin rata-alueen sääennustetta.
Perjantain toisen harjoitussession lopuksi alkoi sataa vettä kuin saavista kaatamalla ja mikäli taivas repeää lauantaina vastaavalla tavalla pidemmäksi aikaa, jää ajot väistämättä ajamatta. Sateen todennäköisyys kolmanteen harjoitukseen pyörii tällä hetkellä 80 prosentin paikkeilla ja ennusteet kertovat nimenomaan rankkasateesta.
Sateen uhka ei aika-ajoa kohti juurikaan vähene, vaikka kaikki toki on kotiinpäin ja toivoen, että ajot pystytään viemään normaalisti läpi. Aika-ajojen aikaan Montrealissa sateiden todennäköisyys on noin 70 prosenttia.
Mikäli rankkasateista johtuen aika-ajoja ei pystytä viemään läpi, on sunnuntai onneksi nykyennusteiden mukaan jo melko varmasti (90% todennäköisyydellä) kuiva. Näin ollen aika-ajot ovat tarpeen vaatiessa mahdollista siirtää sunnuntai-aamuun.
Kolmannen harjoitussession on määrä alkaa kello 19:30 Suomen aikaa. Aika-ajot ovat vuorossa 23:00.
LUE MYÖS: Turhauttaako voitottomuus Lewis Hamiltonia? ”Kyse on perspektiivistä”
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse