Red Bullilta kova kiinnitys – mestarisuunnittelija hyväksynyt jatkotarjouksen
Legendaarinen ja runsaasti menestystä niittänyt suunnittelijavelho Adrian Newey on jatkamassa Red Bull -tallin leivissä, uutisoi Autosport.
Pitkän uran kuninkuusluokan parissa tehneen Neweyn, 66, nykyinen sopimus päättyy kuluvan vuoden lopussa. Täten spekulointi brittivelhon siirtymisestä kilpailevan tallin riveihin voidaan lopettaa.
Sivuston lähteiden mukaan uusi sopimus on syntymässä helposti ja Newey on jatkamassa tallin leivissä vielä monia vuosia. Suunnittelijavelho jatkaa edelleen tallin teknisenä johtajana samalla johdattaen Red Bull -tallin tulevaisuutta heidän uusien aluevaltausten parissa.
Virallista vahvistusta ei olla vielä saatu, mutta Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerin mukaan Newey on jo muodollisesti ilmoittanut halunsa jatkaa. Kokenut suunnittelija liittyi energiajuomatallin leiriin jo alunperin kaudella 2006.
– Hän on ollut merkittävä osa lähes alusta saakka. Hänellä on paljon vastuualueita ja hänen kokemuksensa ja tietotaitonsa tuo runsaasti syvyyttä. Sen lisäksi hänen tapansa työskennellä nuorempien kavereiden kanssa on mahtavaa, kertoo Horner.
Hornerin mukaan Newey on saanut lisäbuustia etenkin heidän uudesta Red Bull Powertrains -lisäosasta energiajuomatallin tehtaalla. Suunnittelijavelho on erittäin kiinnostunut olemaan mukana ensimmäistä kertaa kilpurin suunnittelussa, joka mahdollistaa auton rakentamisen kokonaan alusta loppuun itse.
– Adrian on todella kilpailuhenkinen suunnittelija. Sen näkee, että hänet on kiinnostunut koko konseptista ja hän näkee sen tarjoaman potentiaalin pitkällä tähtäimellä, sanoi Horner.
Suunnittelijagurua pidetään yleisesti yhtenä koko F1-historian parhaista auton suunnittelijoista. Hän on voittanut aikoinaan mestaruuksia Red Bullin lisäksi Williamsilla ja McLarenilla.
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille