Valtteri Bottas kertoi syyn surkealle kisavauhdilleen – ”Ei siinä oikein voi tehdä mitään”
Alfa Romeon Valtteri Bottaksen kilpailu Bakun vauhdikkaalla katuradalla oli surkea.
Bottas lähti kilpailuun ruudusta 13 ja ensimmäinen kierros oli jo ikävän totuttuun tapaan heikko. Takapakkia ropisi välittömästi, eikä osumat toisessa mutkassa helpottaneet etenemistä.
Autoon tuli vaurioita ja suomalainen körötteli lähestulkoon koko kilpailun joukon hännillä.
– Toisessa mutkassa tuli osumaa sivusta ja takaa, ettei siinä oikeen voi itse tehdä mitään, jos joku tulee kylkeen. Auton takaosaan tuli vaurioita diffuusoriin ja sitten olikin vähän vaikeampi loppukisa, kertoi Bottas Viaplayn haastattelussa.
Alfa Romeon trendi suorituskyvyn suhteen on viime kauden tapaan huolestuttava. Kilpurilla ei vaikuta olevan tällä hetkellä asiaa pisteille ja seuraava kilpailu on jo viikon päästä Miamissa.
– Ei viikossa ehdi tietenkään kauheasti tekemään. Eri tyyppinen rata taas ja toivotaan, että olis parempi vauhti siellä ja saataisi puhdas viikonloppu, eikä säätöä ekalla kierroksella, tuumasi Bottas.
Bottas oli lopulta koko joukon viimeinen ruutulipun nähnyt kuljettaja. Kilpailun voittoon ajoi Red Bullin Sergio Perez.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut