Tuukka Taposen viikonloppu päättyi karulla tavalla – näin suomalaislupaus pärjäsi Italian F4-avauksessa
Suomalaisen formulalupauksen Tuukka Taposen kausi alkoi vaikeasti viikonloppuna Italian F4-sarjassa.
Ferrarin akatemiakuljettajakiinnityksen myötä Prema-tallissa ajavan Taposen viikonloppu käynnistyi lupauksia herättävään tyyliin, sillä heti perjantain harjoituksissa suomalainen oli kärkikavereiden vauhdissa. Aika-ajot menivät kuitenkin penkin alle auton ongelmien takia ja suomalainen joutui heti takajaloilleen lauantain ensimmäiseen kilpailuun.
Taponen merkattiin ensimmäisessä ja toisessa lähdössä lopputuloksissa yhdeksänneksi. Ensimmäisessä kilpailussa 16-vuotias kuljettajalupaus oli kymmenes, mutta nousi pykälän kilpaveljen rangaistuksen myötä. Toisessa Taponen pääsi väläyttämään vauhtiaan ja oli alunperin kuudes, mutta pienen kontaktin johdosta häntä rangaistiin ja suomalainen putosi kolme pykälää taaemmas.
Kahden yhdeksännen sijan ja neljän saavutetun pisteen turvin Taponen joutui starttaamaan viikonlopun finaalilähtöön vasta ruudusta 17 ja viikonlopun päätöslähtö päättyi karulla tavalla. Suomalainen oli noussut jo taisteluun lisäpisteistä, mutta erikoinen kolari kilpailijan perään turva-auton takana johti keskeytykseen.
Taposen onneksi Italian F4-sarjassa on kuitenkin systeemi, jonka myötä kauden lopussa pistetaulukosta saa napsia pois kauden viisi huonointa kilpailua, joten mitään ei ole vielä menetetty. Vauhdin puolesta kauden aloitus oli lupauksia herättävä ja Taposta sopii odottaa seuraavissa kilpailuissa taisteluun kirkkaimmassa kärjessä.
– Eihän se tuloksissa näkynyt, kun ei millään tahtonut päästä ohitse. Siksi aika-ajojen epäonnistuminen harmittaa. Parempaa olisi ollut tarjolla, jos kriittisessä paikassa kaikki olisi toiminut, kommentoi Taponen viikonloppuaan Iltalehdelle.
Uusi mahdollisuus parempiin sijoituksiin avautuu jo kahden viikon kuluttua, kun Misanossa kaasutellaan kauden toinen Italian F4-sarjan kisaviikonloppu.
LUE MYÖS:
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki