Sergio Perez salamyhkäisenä erikoisesta ulosajostaan – ”Vaikeaa kisata näin”
Red Bull -kuljettaja Sergio Perezin lauantainen aika-ajo oli sysimusta, kun meksikolainen karautti autonsa hietikolle heti aika-ajon alussa.
Perez raivosi tiimiradioon jostakin ongelmasta, joka liittyi Red Bull -kilpurin jarruihin. Edellisen kilpailun voittaja kertoi saman vian kiusanneen jo aiemmin ajetuissa harjoituksissa, joten turhautuminen oli silminnähtävää, kun sitä ei saatu korjattua.
– Kamala päivä. Meillä oli näitä ongelmia jo kolmannessa harjoituksessa ja uskoimme korjanneemme sen, mutta ei, sanoi turhautunut Perez Viaplaylle.
Meksikolainen ei suostunut kommentoimaan tarkemmin vikaa, vaan halusi selvittää asian nopeasti yhdessä tiiminsä kanssa. Tallikaveri Max Verstappen napautti paalupaikalle ja mestaruustaisto tuntuu olevan kahden Red Bull -kuskin kauppa, joten hollantilainen tulee olemaan melkoisessa etulyöntiasemassa.
– Toivottavasti saamme korjattua ongelman, sillä tulee olemaan todella vaikeaa kisata näin. En tahdo mennä yksityiskohtiin, sillä mielestäni sillä ei ole merkitystä. Vahinkojen minimoiminen tulee olemaan tärkeää, kommentoi Perez salamyhkäisesti.
Australian GP käynnistyy sunnuntaina kahdeksalta aamulla Suomen aikaa. Perez starttaa koko joukon hänniltä, sillä hän ei ehtinyt saada ollenkaan aikakierrosta ennen ulosajoaan.
LUE MYÖS: Q1: Draamaa aika-ajojen alkuun – Red Bull pihalla, Bottas floppasi
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse