Ferrarilla raivotaan Australian GP:n tuloksesta – italialaistalli lähettänyt tutkintapyynnön Carlos Sainzin rangaistuksesta
Kautensa surkeasti aloittanut Ferrari ei ole tyytyväinen tuomaristoon Australian GP:n jälkimainingeissa.
Tallin ainoa kisassa mukana ollut kuljettaja Carlos Sainz sai viiden sekunnin aikasakon osumastaan Fernando Alonson kanssa. Espanjalainen torpedoi itsensä suoraan Alonson perään kilpailun toisessa uusintalähdössä.
Kohua aiheuttaa se, että kilpailu keskeytettiin välittömästi kyseisen uusintalähdön jälkeen. Kaikki muut paitsi keskeytykset mitätöitiin, joten teoriassa Sainzin osuma ei vaikuttanut mihinkään. Tuomaristo muisti espanjalaista tästä huolimatta rangaistuksella.
Ferrari onkin lähettänyt tutkintapyynnön FIA:lle rangaistuksesta. Talli on kritisoinut tuomaristoa koko viikon, joten päätös ei tule yllätyksenä.
– Meillä oli 14 päivää aikaa valittaa päätöksestä ja olemme tehneet sen, tallipäällikkö Frederic Vasseur kommentoi medialle.
– Nyt pallo on FIA:lla. He saavat päättää kuuntelevatko he Carlosta sekä meitä. Me haluamme rakentavaa keskustelua. Haluamme kääntää päätöksen, mutta haluamme myös parasta lajille.
LUE MYÖS:
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä