Mika Häkkinen pöyristyi Max Verstappenin tempusta: ”Talli tulee aina ensin!”
Max Verstappen keräsi kertaheitolla formulayhteisön vihat puolelleen kieltäytymällä tallimääräyksestä Brasilian GP:ssä.
Verstappen oli jo aiemmin varmistanut maailmanmestaruuden, eikä hän Brasiliassa kamppaillut kisan voitosta. Kisan lopussa Red Bull -talli kehotti Verstappenia päästämään tallikaverinsa Sergio Pérezin ohi, jotta Pérez saavuttaisi MM-kakkossijan. Verstappen ei siihen suostunut, vaan ajoi itse kisassa kuudenneksi.
Kaiken lisäksi aiemmin kisassa Pérez oli päästänyt Verstappenin ohitseen sillä ehdolla, että jos Verstappenin vauhti ei riittäisi uhkaamaan viidennen sijan Fernando Alonsoa, Verstappen päästäisi Pérezin takaisin edelleen.
Mika Häkkinen jyrähti Verstappenin tempusta.
– Talli tulee aina ensin. Jos on sovittu, mitä tallikaverien on yhdessä tehtävä, on paras noudattaa sitä, Häkkinen sanoi Unibetin kolumnissa.
– Kukaan meistä ei tiedä tarkkaan, millaisia ehtoja Maxin ja Red Bullin välisessä sopimuksessa on, mutta hän on selvästi ykköskuljettaja, ja vastineeksi siitä hän on voittanut tallille kaksi mestaruutta.
– Sergio on kuitenkin ollut Maxille iso apu, ja yhdessä he ovat voittaneet tänä vuonna valmistajien mestaruuden. Olisi siis hyvä nähdä Maxin auttavan Sergiota varmistamaan kuljettajien mestaruussarjan kakkospaikka, etenkin kun Sergio ja [Ferrarin] Charles [Leclerc] ovat nyt tasapisteissä.
– [Red Bullin tallipäällikkö] Christian Horner sanoi, että tilanteesta on nyt keskusteltu, kättä on lyöty päälle ja Abu Dhabissa keskitytään siihen, että Sergio autetaan kakkoseksi. On mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella