Brasilian GP:n topit ja flopit: Max Verstappenin toiminta nostaa karvat pystyyn: ”Suorastaan kuvottavaa”
Mercedes otti kauden ensimmäisen voittonsa näytöstyyliin Interlagosissa, George Russell ja Lewis Hamilton ottivat kaksoisvoiton. Russellin voitto oli 24-vuotiaan brittikuljettajan uran ensimmäinen.
Red Bullin puolella tallin sisäiset kiistat leimahtivat, kun Max Verstappen kiukutteli eikä noudattanut tallimääräyksiä.
SuomiF1-sivusto listasi Brasilian GP:n topit ja flopit.
FLOP3
Juuso Koivumäki: Lance Stroll. Kanadalaiselta nähtiin lauantain sprinttikilpailussa erittäin vaarallinen blokkausyritys tallikaveri Sebastian Vetteliä vastaan. Nähtävästi Stroll ei ottanut mitään opiksi Yhdysvaltain GP:stä.
Nooa Ruuth: Daniel Ricciardo. Aussikuljettajalta taas yksi pohjanoteeraus. Mies on viime aikoina kunnostautunut muiden kisaajien teilaamiseen. Tällä kertaa uhrina oli sensaatiopaalun napannut Kevin Magnussen. Kauden päätös ei voi tulla liian nopeasti Ricciardolle sekä McLarenille.
Eetu Lehtonen: Daniel Ricciardo. Jos aussikuskin McLaren-aika pitäisi purkittaa yhteen hetkeen, niin Interlagosin avauskierros voisi olla osuva pätkä. Ricciardon ajamisesta paistaa jatkuvasti läpi se, että keskittyminen alkaa olla jo täysin muualla. Hänen kannaltaan kausi ja kenties koko ura loppuu jo onneksi ensi viikolla.
FLOP2
Juuso Koivumäki: Esteban Ocon. Samaan kategoriaan Strollin kanssa Brasilian GP:n osalta. Kaikki varmasti muistavat kauden 2017, kun Ocon kolaroi lähes jokaisessa kilpailussa tallikaveri Sergio Perezin kanssa. Oconin pitää vetää henkeä ja jättää sprinttikilpailussa nähdyt temput pois.
Nooa Ruuth: Esteban Ocon. Ranskalaiskuljettaja on nopea, mutta jäitä hattuun nyt. Mies kamppailee tallikaverinsa kanssa henkensä edestä, vaikka ajopaikka on jo varmistettu. Mainio sunnuntai pelasti Alpine-kaksikon täystyrmäykseltä, mutta lauantain sprintin osumia ei voi hyväksyä. Ensi kaudella Fernando Alosno vaihtuu ihan radan ulkopuoliseenkin vihamieheen. Oconin tilanteessa voi jo odottaa, että sitten rytisee.
Eetu Lehtonen: Lance Stroll. Tähän voisi yhtälailla nostaa Esteban Oconin, sillä molemmat ovat kuluvalla kaudella esittäneet vaarallisia puolustusliikkeitä etenkin omaa tallikaveria kohtaan. Sprintissä nähty Sebastian Vettelin peippaaminen keskellä suoraa oli hengenvaarallista ja vain kokeneen saksalaismestarin tyyneys ja refleksit pelastivat kaksikon isolta onnettomuudelta.
FLOP1
Juuso Koivumäki: Max Verstappen. Kaikki tietävät, että Verstappen ei olisi voittanut Abu Dhabin päätöskilpailua viime vuonna ilman Sergio Perezin apua. Ilman Perezin vahvaa työtä Lewis Hamiltonia vastaan myös brittikuljettajalla olisi ollut aikaa vaihtaa tuoreet renkaat ennen lopun kilpailujohdon sekoilua. Brasiliassa Verstappenilla ei ollut muuta voitettavaa kuin jämäpisteet, mutta hän päätti silti rikkoa tallin yhteistä sopimusta. Ensi kaudesta tulee varmasti maukas tallikaverusten välillä.
Nooa Ruuth: Max Verstappen. ”Hän osoitti todellisen luontonsa”. Tallikaveri Sergio Perez tiivisti ajatukset kaksinkertaisesta maailmanmestarista. Verstappen osoitti Brasiliassa olevansa kyvytön tiimipelaaja, joka tietää olevansa koskematon Red Bullilla. ”Mutta Verstappen on voittaja, hän ei tunne sääliä, entäpä Senna, Schumacher…” -puolusteluja on kuultu monenlaisia. Fakta on se, että Verstappenilla ei ollut yhtään mitään hyödyttävää pysymällä kuudentena. Kyse ei ollut podiumista, voitosta tai edes nopeasta kierroksesta. Kyse on täydestä kunnioituksen puutteesta. Verstappen voi olla ajotaidoiltaan sarjan paras, mutta Formuloiden keulakuvaa ei tästä vastenmielisestä lapsesta saa vaikka kuinka kiillottaisi.
Eetu Lehtonen: Max Verstappen. Mestarin kuuluu välillä olla häikäilemätön, mutta nyt ei ollut se hetki. Kuluvalla kaudella lähes kaiken voittanut kiukkupussukka piti tiukasti kiinni jämäpisteistään ja ilmeisesti periaatteistaan, vaikka tallikaveri pyydettiin päästämään edelle. Verstappenin toiminta oli narsistista ja tuon kaltainen itsensä nostaminen tallin yläpuolelle on suorastaan kuvottavaa.
TOP3
Juuso Koivumäki: Kevin Magnussen. Haasilla paalupaikalle, niin eihän miestä voi tältä listalta poiskaan jättää. Totta kai keliolosuhteet osuivat Magnussenin kannalta nappiin, mutta piti se paalukierros silti ajaa. Varsinkin, kun tallikaveri jäi viimeiseen ruutuun, niin Magnussenin suoritus näyttää entistä kovemmalta.
Nooa Ruuth: Fernando Alonso. Espanjalainen oli joutua floppilistalle lauantain sekoilun takia, mutta sunnuntain mahtava suoritus pelasti tallin nahan ja lähestulkoon varmisti tallille neljännen sijoituksen MM-pisteissä. Aston Martin saa kovan tekijän itselleen ensi kaudella.
Eetu Lehtonen: Kevin Magnussen. Altavastaajien onnistuminen ja rajaton riemu on kilpaurheilussa kaunista. Yllätyspaalu meni täysin oikeaan osoitteeseen ja kokeneen tanskalaisen veto oli näyttävä esimerkki miehen rattimiehen taidoista.
TOP2
Juuso Koivumäki: Lewis Hamilton. Pienestä epäonnesta ja huolimatta törmäyksestä Verstappenin kanssa seitsenkertainen maailmanmestari onnistui silti varmistamaan Mercedekselle kaksoisvoiton. Mercedes-kuskit tulevat ensi kaudella taistelemaan mestaruudesta.
Nooa Ruuth: Kevin Magnussen. Vuoden sykähdyttävin F1-hetki. Haas nappasi paalupaikan. Jäikö talli lopulta pisteittä? Jäi, mutta muistot sekä kuvat varikkojuhlista Magnussenin hyppiessä autonsa päällä jäävät elämään ikuisesti.
Eetu Lehtonen: Fernando Alonso. Vanha tuttu Fernando on meinannut nostaa päätään aika rajustikin loppukaudella kommenteillaan Alpinea kohtaan. Vaikka tulisieluisen espanjalaisen siltojen polttaminen jatkuu, on otteet radalla kuitenkin edelleen silkkaa timanttia. Alonso on tekemässä lopulta melkoisen palveluksen ranskalaistallille ja tuomassa Alpinelle neljättä sijaa valmistajien puolella.
TOP1
Juuso Koivumäki: George Russell. Perjantain aika-ajon lipsahduksesta huolimatta Russellilta fantastinen viikonloppu. Oli radalla kahdessa kilpailussa nopein kuljettaja ja voitto oli enemmän kuin ansaittu.
Nooa Ruuth: Mercedes. Hopeanuolet nappasivat ensimmäisen kaksoisvoittonsa yli kahteen vuoteen ja millä tyylillä. George Russell ajoi lähes täydellisen viikonlopun perjantain ulosajoa lukuunottamatta, ja Lewis Hamilton oli suvereeni. Tämä on myrskyvaroitus kilpailijoille, Mercedeksen paluu huipulle näyttää alkaneen.
Eetu Lehtonen: George Russell. Hiekkalaatikolta Brasilian kuninkaaksi, eikä sunnuntaina kukaan enää muistanut hieman kömpelön näköistä jumittumista soralle. Britti osoitti viimeistään Interlagosissa olevansa se hehkutettu tulevaisuuden tähti, josta ollaan puhuttu Williams-aikojen alusta saakka. Käytti mahdollisuutensa ja tarttui siihen epäröimättä kaksin käsin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen