Valtteri Bottas harmitteli pistesijan lipeämistä – ”Koitettiin vähän jotain erilaista”
Alfa Romeon Valtteri Bottas ei yltänyt pisteille sunnuntaina Itävallassa.
Varikolta matkaan lähtenyt suomalainen sijoittui kisassa 11:nneksi. Bottas oli loppuhetkillä pistesijassa kiinni, mutta Alpine-tallin Fernando Alonso pääsi livahtamaan ohitse.
– Koitettiin säätää autoa kisaan vähän erilailla, mutta harmi, ettei ihan kympin sakkiin päästy. Pienestä jäi kiinni, mutta ei pisteitä tänään, sanoi Bottas Viaplaylle kilpailun jälkeen.
– Mun mielestä muuten ihan puhdas ja hyvä kisa. Taktiikan puolesta tehtiin ihan oikein, että koitettiin jotain erilaista. Ei ollut niin hyvä vauhti kuin ajateltiin.
Vauhti ei yksinkertaisesti ollut Alfa Romeon terävin ase viikonloppuna Itävallassa, joten siltä osin ei jäänyt hirveästi jossiteltavaa.
– Puhtaasti ei vain ollut kyytiä niin hyvin kuin luultiin, että täytyy vain kattoa minkä takia, jatkaa Bottas.
– Pitää ottaa muutama päivä happea ja sitten taas aletaan valmistautumaan (Ranskaan). Kuitenkin aika eri tyyppinen rata kahden viikon päästä ja aika paljon pidempi mutkia. Katotaan miten siellä auto toimii, totesi suomalainen.
F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Ranskan Paul Ricardilla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
- Rallin MM-taistelu voi saada ison käänteen – kauden päätöskisa vaakalaudalla