Valtteri Bottas avasi surkeaa kilpailuaan: ”Tehot vain hävisivät”
Alfa Romeon alamäki jatkui sunnuntaina Unkarin Hungaroringillä, kun Valtteri Bottaksen vahva lauantai ei auttanut MM-pisteiden metsästyksessä.
Bottas lähti matkaan kahdeksannesta lähtöruudusta, mutta jälleen kerran tuli avauskierroksella runsaasti takapakkia suomalaisen hävitessä viisi sijaa. Alfa Romeo valitsi Bottakselle yhden pysähdyksen taktiikan eikä vauhti tuntunut riittävän pistemetsästykseen tosissaan. Lopulta kilpailu päättyi teknisen vian myötä keskeytykseen.
– Tehot vaan hävisivät ja moottori meni tyhjäkäynnille. En tiedä mistä johtuu, mutta joku häikkä siellä oli, kommentoi Bottas Viaplaylle.
Bottas sanoi, että pisteitä olisi tuskin muutenkaan tullut. Vauhti ei tuntunut riittävän ja tallin strateginen valinta osoittautui vääräksi.
– Siitä oli aika vaikea perääntyä sitten lopussa. Ei ehkä ollut tänään nopein strategia, totesi suomalainen taktiikastaan.
Bottakselta udeltiin jälleen kerran syitä surkalle avauskierrokselle, jossa suomalainen menetti useita sijoja. Alfa Romeo lähti matkaan keskikovalla seoksella, joten hän oli pehmeää seosta käyttäneille autoille helppo pala napattavaksi.
– Ainakin kaikki, joilla oli pehmeämmät renkaat pääsivät ohi. Startti ei ollut tarpeeksi hyvä, että siinä on vielä tekemistä, jatkaa suomalaiskuljettaja.
F1-sarjassa lähdetään viettämään kesätaukoa, sillä kilpaa ajetaan seuraavan kerran vasta Belgian Spassa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Bottas kertoi paiskivan vielä pari päivää hommia ennen lomaa, jonka hän aikoo käyttää ainakin Suomessa piipahtamiseen sekä reissaamiseen.
– Vielä pari päivää duunia ja sitten pääsee lomailemaan. Ainakin käyn Suomessa kääntymässä. Ehkä joutuu johonkin lähtemään taas matkustelemaan, virnuili Bottas.
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella