Toni Vilander ja Kimi Räikkönen Le Mansiin yhdessä? – ”Otimme vähän asiaa esille”
Viaplayn Formula 1 -asiantuntija Toni Vilander paljasti Monaco GP:n lähetyksessä keskustelleensa Kimi Räikkösen kanssa mahdollisesta yhteisestä esiintymisestä Le Mansin 24 tunnin ajossa. Toistaiseksi asia on kuitenkin edelleen ajatuksen tasolla.
Räikkönen ja Vilander tuntevat toisensa jo lapsuudesta kilparadoilta. Räikkösellä on vyöllään eniten kilpailuja F1-sarjassa ja maailmanmestaruus vuodelta 2007.
Vilanderilla puolestaan on pitkä kokemus rata-autoiluista. Hän on voittanut kahdesti GTE Pro -luokan kilpailun Le Mansissa.
– Voisihan se olla ihan hieno asia. Omakin ajatusmaailma on muuttunut, kun ikää on tullut, ja osaa asennoitua hieman rennommin. Lähdettäisiin varmaan sinne Le Mansiin tietysti ajamaan ihan täysillä, mutta ei se ole mikään maailmanloppu, Vilander sanoi.
– Otimme vähän asiaa esille Abu Dhabissa, kun oli Kimin jäähyväisbileet. Mutta se jäi ainakin toistaiseksi siihen baaritiskitasolle. Ei sitä koskaan tiedä. Kimin eläkkeellä olo kesti nyt sen kahdeksan kuukautta, niin voihan se olla, että joskus joku kisa ajetaankin kimpassa, Vilander päätti.
LUE MYÖS:
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- Saudi-Arabian lotto jatkuu hurjana – Elfyn Evansille oma osuus epäonnesta
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton lopettamassa uransa? ”Odotan vain tämän kaiken loppumista”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin
- Aston Martinilla täysmylläys – Adrian Newey hyppää tallipäälliköksi