Sergio Pereziltä erikoinen paljastus – Red Bull ei pitänyt lupaustaan meksikolaiselle Espanjan GP:ssä
Espanjassa toisena ruutulipun ohittanut Sergio Perez joutui tallimääräysten kohteeksi jo kauden kuudennessa osakilpailussa. Meskikolainen joutui tekemään tilaa kaksi kertaa tallitoverilleen Max Verstappenille kilpailun aikana.
Perez ei luonnollisesti pomppinut ilosta tilanteiden tapahtuessa. Nyt RB-kuski paljastaakin, että Red Bull ei pitänyt lupaustaan, jonka se teki ensimmäisen tallimääräyksen jälkeen.
Talli lupasi Perezille, että hän pääsisi takaisin Verstappenin edelle, kun molemmat kuskit olisivat päässeet ohittamaan George Russellin. Talli päätti kuitenkin kilpailun kesken muuttaa Perezin strategian vain kahdeksi pysähdykseksi. Tämä antoi tallille tekosyyn saada loppuhetkillä kiitävä Verstappen helposti Perezin ohi tallimääräyksen avulla.
– Minulle sanottiin, että saisin paikkani takaisin Maxilta sen jälkeen, kun olisimme edenneet kilpailussa. Minä olin kahden pysähdyksen taktiikalla, joten olisin voinut haastaa Maxia sekä Russellia aiemmin, Perez aloitti PlanetF1-sivuston haastattelussa.
– Minua ei kuitenkaan päästetty yrittämään.
Perez oli pyytänyt tiimiradiossa, että hän saisi vaihtaa paikkaa DRS-ongelmasta kärsivän Verstappenin kanssa. Tähän talli ei kuitenkaan suostunut sovitusta huolimatta.
Lopulta Red Bull nappasi kaksoisvoiton, mistä Perez oli tyytyväinen.
– Tämä oli kuitenkin hyvä tulos tallille, saimme siitä hyvää momentumia. Olemme vasta kauden alussa, joten meidän pitää keskustella muutamasta asiasta tallin sisällä.
LUE MYÖS:
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- McLarenilla kuohuu: Tallipomolta suoraa puhetta viikonlopun kolarista
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”
- Singaporen GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Kimi Antonelli voi ratkaista mestaruuden Austinissa – Verstappen sotkee pakkaa
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”