Red Bull -pomo paljastaa: Ferrari teki kriittisen virheen Miamin kilpailun ratkaisuhetkillä – ”Olimme onnekkaita”
Red Bull nappasi jo kauden kolmannen voittonsa Miamissa Max Verstappenin ohittaessa ruutulipun ensimmäisenä. Kolmannesta ruudusta lähtenyt hollantilainen siirtyi kilpailun johtoon vain reilun 10 kierroksen jälkeen ohittaessaan molemmat Ferrari-kuljettajat.
Kilpailun loppuhetkien turva-auto oli kuitenkin aiheuttaa sydämentykytyksiä RB-pilttuussa. Talli otti Sergio Perezin varikolle tuoreita renkaita varten. Verstappenia talli ei uskaltanut ottaa sisään, sillä ratapositio olisi mahdollisesti menetetty Charles Leclercille.
Lopulta Red Bull huolehti turhaan, sillä Ferrari päätti jättää molemmat kuljettajansa radalle vanhoilla renkailla. Tämä oli Red Bull -päällikkö Christian Hornerin mukaan käänteentekevä virhe Ferrarilta.
– Olimme todella onnekkaita, että Ferrari ei tullut vaihtamaan uusia renkaita turva-auton aikana, Horner kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– He olisivat voineet luultavasti käyttää pehmeää seosta. Siinä vaiheessa kun Charles olisi ollut DRS-etäisyydellä, emme olisi saaneet häntä karistettua.
Leclerc haastoi Verstappenia kilpailun lopussa käytetyllä renkaalla, mutta ei lopulta saanut kunnon hyökkäystä aikaiseksi. Hornerin mukaan Verstappen teki tilanteessa loistavaa työtä.
– Siinä tilanteessa on niin helppo tehdä ajovirhe, lukita pyörä tai ajaa pitkäksi. Max kuitenkin piti kaiken siistinä. Hän ei tehnyt mitään virheitä ja onnistui lopulta karkaamaan DRS-etäisyyden ulkopuolelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen