Näin testikieltoa kierretään – Mercedes sekä Ferrari kokeilivat väliviikolla uusia päivitysosiaan
Mercedes sekä Ferrari kävivät väliviikolla testaamassa kuluvan kauden kilpureitaan uusien päivitysosien kera, uutisoi PlanetF1.
Mercedes testasi useiden lähteiden mukaan Ranskan Paul Ricardilla ja Ferrari taas Italian Monzassa. Vaikka testaaminen on nykypäivänä F1-sarjassa kielletty, on tiimeillä kuitenkin kauden aikana mahdollisuus ajaa kaksi 100 kilometrin mittaista filmauspäivää, joista näistäkin tapauksissa oli kyse.
Filmauspäivillä saa käyttää kuluvan kauden kilpureita, eikä säännöissä ole määritelty sen tarkempia rajoitteita osien suhteen. Näin ollen talleille on avautunut pieni mahdollisuus testata rataolosuhteissa autojensa tuoreita päivitysosia, kuten Mercedes ja Ferrari tekivät.
Italialaisen F1-journalistin Giuliano Duchessan mukaan Mercedes huomasi lyhyestä testipätkästä huolimatta löytäneensä kilpuriinsa lisävauhtia uuden takasiipiratkaisun sekä päivitetyn voimayksikön myötä. Alustavasti parannuksia kerrotaan löytyneen auton suoravauhtiin, jota on saatu lisättyä kolmesta neljään kilometriä tunnissa.
Ferrarin testistä ei ole tipahdellut tarkempia tietoja, mutta tiettävästi Maranellon jättiläisetkin testasivat tulevan viikonlopun Barcelonan GP:seen tuotavia runsaita päivitysosia.
LUE MYÖS:
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- McLarenilla kuohuu: Tallipomolta suoraa puhetta viikonlopun kolarista
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”
- Singaporen GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Kimi Antonelli voi ratkaista mestaruuden Austinissa – Verstappen sotkee pakkaa
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”