F1-legenda tyrmää Lewis Hamiltonin ympärillä pyörivät eläköitymishuhut – ”Muutama kuukausi sitten pohdimme ajoiko hän kaikkien aikojen kilpailun”
Entinen F1-kuljettaja sekä legendaarinen asiantuntija Martin Brundle ei halua antaa aikaa Lewis Hamiltonia koskeville lopettamishuhuille. Vuonna 2007 debytoinut brittikuljettaja on aloittanut kuluvan kauden heikosti.
Edellisen kerran Hamilton on kerännyt näin vähän pisteitä kauden neljässä ensimmäisessä kilpailussa 13 vuotta sitten. Mika Häkkinen sekä moni muu on pohtinut seitsenkertaisen maailmanmestarin motivaatiota jatkaa heikentyneessä Mercedes-tallissa.
Brundle ei kuitenkaan ymmärrä Hamiltonin ympärillä vellovia eläkehuhuja. Britti haluaa muistuttaa kuinka hyvä 36-vuotias oli viime kaudella.
– Yht’äkkiä hän onkin täynnä F1-sarjaa, eikä motivaatiota muka enää riitä ja hänen pitäisi lopettaa. Tuo on pelkkää hölynpölyä, Brundle tilitti Sky Sportsille.
– Kyse ei ole hänestä, vaan autosta. Toivottavasti Mercedes pääsee oikeille raiteille nopeasti. On aivan liian aikaista puhua Lewisin lopettamisesta.
– Vain muutama kuukausi sitten pohdimme, oliko hänen Brasilian GP:n ajonsa F1-historian paras. Emme voi vaihtaa ääntä kellossa nyt vain siihen, että hänen tulisi lopettaa. Se on hölmöä.
Hamilton on onnistunut keräämään ensimmäisistä kilpailuistaan vain 28 pistettä. Tallikaveri George Russellilla on puolestaan kasassa jo 49 MM-pistettä.
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille