Voiko Lewis Hamiltonin laskea pois mestaruustaistosta? Mestari myöntää ajattelevansa jo ensi kautta
Mercedes-tähti Lewis Hamilton myöntää mestaruustaistelun olevan jo tässä vaiheessa kautta aikalailla teoreettisen ajattelun tasolla.
Seitsenkertainen maailmanmestari jäi lauantain sprinttikilpailussa selvästi kympin kärjen ulkopuolelle, eikä saavuttanut lisäpisteitä lainkaan. Mercedeksen W13-kilpuri vaikuttaa olevan Imolan radalla entistäkin suuremmissa vaikeuksissa, jonka lisäksi auto pomppii hurjasti, eikä vauhtia ole nimeksikään.
Kokenut brittikuljettaja on ennen Imolan pääkilpailua jo 50 pistettä perässä sarjaa johtavaa Charles Leclerciä. Vaikka kausi on edelleen pitkä ja pisteitä on yllin kyllin jaossa, ei Hamilton jaksa uskoa saksalaisvalmistajan täyskäännökseen kauden aikana.
– Tiedän piste-eron olevan iso heihin ja teoreettisesesti se on vielä mahdollista. Mutta meidän täytyy olla realistisia, sillä meidän ongelmamme eivät ole pieniä, sanoo Hamilton RaceFansille.
– He ovat parhaimmillaan yli sekunnin edellä. Meillä ei tällä hetkellä ole mitään ratkaisua korjataksemme tämän seuraavaan kisaan.
Britti tunnustaa realiteetit ja vaikka Mercedes yhtäkkiä löytäisikin kultaisen langan, saattaa osien valmistus ja testaaminen siinäkin tapauksessa viedä viikkoja tai kuukausia aikaa.
– Pidämme päämme alhaalla, jatkamme jahtaamista ja pysymme toiveikkaina. Mutta meidän täytyy pysyä realistisina niillä sijoilla, joilla olemme, jatkaa Hamilton.
Hamilton paljasti myös, että on pohtinut mielessään jo ensi kautta. Brittikuljettaja sanoo, että heidän on varmistettava heidän paremmat asemansa ensi vuonna.
– Meidän on vain painettava kovasti hommia, jotta emme ole enää tässä tilanteessa ensi vuonna, painottaa Hamilton.
– En ole koskaan ollut näin kaukana takana ja tiedämme kuinka nämä sarjat menevät. Meidän täytyisi löytää sekunnista puoleentoista sekuntia ja sen jälkeen olla käytännössä jokaisessa kisassa Ferrareiden ja Red Bullien edellä.
– Se ei tule olemaan helppoa, sanoi seitsenkertainen mestari.
Hamilton sijoittui lauantain sprintissä vasta 14:ksi ja edes pisteille pääseminen sunnuntaina tulee olemaan kovan työn takana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin