Mick Schumacherin hirmukolari vaikuttaa Haasin toimintaan myös Australiassa
Saudi-Arabian osakilpailussa nähtiin hurja kolari, kun Haas-kuski Mick Schumacher osui seinään rajusti lauantain aika-ajoissa. Mies selvisi osumasta säikähdyksellä, mutta ei lopulta osallistunut sunnuntain osakilpailuun tallin päätöksen myötä.
Schumacherin jättikolarin seuraukset leijuvat tallin yllä vielä kaksi viikkoa myöhemminkin. Saksalaisen aiheuttamat vahingot VF-22 kilpurille olivat niin suuret, että tallin varaosat riittävät vain kahden auton kasaamiseen. Tallilla ei ole siis käytössä vararunkoa Melbournessa.
– Varaosatilanteemme on juuri sellainen, mitä sopii odottaa kauden alussa. Kaikki on valmistettu, mutta ylimääräistä ei ole, tallipäällikkö Günther Steiner kommentoi RaceFans-julkaisulle.
– Lähetimme Mickin auton takaisin eurooppaan alkuviikosta, jotta saisimme sen valmiiksi Imolaan. Meidän täytyi tuoda kilpuri ensin tänne (Australiaan) muodollisuuksien vuoksi, ennen kuin pystyimme lähettämään sen takaisin tehtaalle.
Steiner ei kuitenkaan aio ohjeistaa kuljettajiaan ajamaan varovaisemmin varaosien puutteesta huolimatta.
– Minusta emme voi muuttaa lähestymistapaa. Kuljettajat ovat tietoisia tilanteesta, mutta näin se joskus vain on. Emme voi panikoida ja käskeä kuskeja ajamaan hiljempaa. Kyse on vain siitä, kannattaako kaikkia riskejä ottaa.
Haasin alkukausi on ollut loistava. Kevin Magnussen on kerännyt kahdessa edellisessä kilpailussa enemmän pisteitä, kuin talli onnistui nappaamaan edellisenä kahtena vuotena yhteensä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen