Charles Leclerciltä dominoiva voitto Australiassa – Valtteri Bottakselta loistava viime hetken nousu
Kauden kolmas osakilpailu on saatu päätökseen Australiassa. Kilpailussa dominoivaan voittoon ajoi Ferrarin Charles Leclerc. Ferrarikuljettaja johti kilpailua lähtövaloista ruutulipulle. Miehen työpäivän kruunasi tämän hetken mestaruuskilpailija Max Verstappenin keskeytys. Hollantilaisen kilpurin moottori sanoi sopimuksensa irti, eikä hollantilainen pystynyt jatkamaan. Piste-ero kaksikon välillä on nyt jo 45 pistettä.
Palkintopallille monacolaisen kanssa nousee Red Bullin Sergio Perez sekä Mercedeksen George Russell. Britti onnistui pitämään Lewis Hamiltonin takanaan kilpailun loppuhetkillä.
Valtteri Bottas onnistui nappaamaan itselleen lopulta kahdeksannen sijoituksen. Suomalainen oli pienissä ongelmissa Lance Strollin kanssa, joka puski suomalaisen pois radalta. Lopulta Bottas nousi kanadalaisen sekä Pierre Gaslyn ohi viime hetkillä.
Williamsin Alexander Albon ajoi teoriassa koko kilpailun samalla renkaalla. Vasta viimeisellä kierroksella varikolle tullut Albon sijoittui taktiikkansa ansiosta lopulta kymmeneksi.
Kärkikymmenikköön sijoittuivat myös McLarenit Lando Norris etunenässä. Seitsemännen sijan nappasi Alpinen Esteban Ocon.
Kilpailusta keskeyttivät Verstappenin lisäksi Carlos Sainz sekä Sebastian Vettel.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse