Valtteri Bottas sai suuren läksiäislahjan Mercedekseltä – ”Nyt kun vain löytäisin tilaa sille”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen viime joulukuussa jättänyt Valtteri Bottas sai komean läksiäislahjan tallilta. Viisi vuotta saksalaistallin palveluksessa vietäänyt suomalainen siirtyy Alfa Romeolle ensi kaudeksi.
Suomalaisen jäähyväisiä vietettiin suurella tavalla. Bottakselle oli järjestetty oma paraati tallin päämajassa, jossa paikalla olivat suurin osa tallin työntekijöistä, mukaan lukien hiljaiseloa viettävä Lewis Hamilton.
Päivän päätteeksi Bottakselle annettiin hänen ensimmäisen voittokilpurinsa kori. Bottas nappasi uransa ensimmäisen voiton Venäjän GP:ssä vuonna 2017. Mercedes luovutti kyseisen kilpailun W08-kilpurin suomalaiselle.
– Se oli hieno yllätys sekä lahja. Nyt minulla ei vain ole mitään paikkaa sille, Bottas naurahti PlanetF1-sivuston mukaan.
– Olin ällikällä lyöty kun näin, mitä he olivat suunnitellut läksiäisiini. Siellä oli paraati, ilotulitteita sekä musiikkia. Ymmärsin kuinka kiitollisia he olivat minulle työstäni tallissa.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi