Felipe Massa ei ollut yllättynyt Ferrarin mahalaskusta kaudella 2020 – ”Ongelma ei ole kuskeissa, vaan tallissa”
Entinen Ferrari-kuljettaja Felipe Massa sanoo odottaneensa Ferrarin mahalaskua, joka lopulta tapahtui kaudella 2022. Legendaarinen italialaistalli valahti kärkikahinoista keskikastin pohjalle yhden terassikauden aikana.
Ferrari palasi kärkikolmikkoon viime kaudella, vaikka mestaruustaisto jäikin haaveeksi. Italialaistallin riveissä usean vuoden ajanut Massa ei kuitenkaan yllättynyt tallin kompastuksesta. Brasilialaisen mukaan tallissa on ollut ongelmia jo vuosia.
– Se ei yllättänyt minua, Massa kommentoi Ferrarin heikkoa suorituskykyä kaudella 2020 Motorsport-Magazinelle.
– Tallin parhaat vuodet olivat Schumacherin aikana sekä vuosina 2006, 2007 ja 2008. Vuoden 2009 jälkeen talli ei ollut enää huipulla.
– Sarjassa tapahtui paljon muutoksia ja silloin täytyy pitää pää kylmänä. Se ei ole helppoa Ferrarilla. Ongelma ei ole kuljettajissa, vaan tallissa sekä autossa. Carlos Sainz sekä Charles Leclerc ovat loistavia.
– Toivon, että muutosten ansiosta Ferrari pystyisi voittamaan kaudella 2022. Olen Ferrari-fani, mutta se ei ole aina helppoa. Voittaminen vaatii paljon kovaa työtä sekä vahvoja hermoja.
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”

- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä