Päätös ei syntynyt yhdessä yössä – Kimi Räikkönen pohti lopettamista jo kauan aikaa sitten

Kimi Räikkönen paljastaa pohtineensa ensimmäisen kerran ajouransa lopettamista ”jo kauan aikaa sitten”.
Vuonna 2001 alkanut ura kuninkuusluokassa kesti yhteensä 19 kauden ajan ja väliin mahtui myös kahden vuoden taukokin formuloista kausina 2010-11. Kahden välivuoden aikana raudanluja rattimies kokeili siipiään monissa eri moottoriurheiluluokissa.
Räikkönen päätti upean uransa viime sunnuntain Abu Dhabin GP:seen, joka oli ”Jäämiehelle” uran 349:s startti F1-sarjassa.
– Lopettaminen kävi vuosien aikana monta kertaa mielessä. Ensimmäisen kerran jo kauan aikaa sitten, sanoi Räikkönen GPfansille juuri ennen kauden päätöstä.
– Sitten olin kaksi vuotta poissa. Sen jälkeen sitä alkoi tapahtua vuosien aikana yhä useammissa kisoissa. Niin se vain menee, toteaa tuore eläkeläinen.
Räikkönen kertoo päätöksen olleen tyypilliseen tapaansa täysin hänen omansa, vaikka perhe saattoikin antaa oman paineensa.
– Se ei johtunut heidän sanomisistaan. Oli oma päätökseni tehdä mitä haluan. Olen kuitenkin varma, että he ovat iloisia, sillä nyt olen enemmän kotona, sanoi vuoden 2007 maailmanmestari.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä