Max Verstappenin mestaruuden varmistanut ohitus hämmästytti myös hollantilaisen isää – ”Miksi hän tekisi sen siinä kohdassa?”
Max Verstappenin mestaruuden varmistanut ohitus Abu Dhabin GP:ssä sai hollantilaisen isän Jos Verstappenin hämmästymään. Entinen F1-kuski ei voinut uskoa, että 24-vuotias päätti yrittää ohitusta radan viidennessä mutkassa.
Verstappen pääsi Hamiltonin kantaan kiinni turva-auton ollessa radalla aivan kilpailun loppuhetkillä. Lopulta Verstappen sai vain yhden kierroksen aikaa tehdä ohitus, jolla mestaruus voitettaisiin.
Hollantilainen ei odottanut radan suosituimpaan ohituspaikkaan, vaan teki liikkeen Lewis Hamiltonin sisäpuolelle juuri ennen ensimmäistä DRS-aluetta.
Isä-Verstappenin mukaan poikansa yllättävä päätös yrittää ohitusta juuri vitosmutkassa sai Hamiltonin hämmentyneeksi, joka mahdollisti Verstappenin rohkean ohituksen.
– Minä mietin siinä hetkessä, että ”miksi ihmeessä yrität ohitusta siinä”? Sinulla on kaksi suoraa aikaa, Jos Verstappen aloitti David Coulthardtin haastattelussa.
– Todella moni oli yllättynyt siitä liikkeestä. Lewis ei ainakaan odottanut sitä ja juuri siksi hän teki ohituksen siinä kohtaan.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi