Valtteri Bottas puhuu avoimesti puutteistaan Lewis Hamiltonia vastaan mestaruustaistoissa – ”Se on meidän suurin eromme”
Viimeistä kauttaan Mercedeksellä ajava Valtteri Bottas ei ole onnistunut tasaisessa mestaruushaastossa viiden kärkitallissa vietetyn vuoden aikana. Suomalaiskuljettaja on väläytellyt huippusuorituksilla, mutta piste-ero tallikaveri Hamiltoniin on lopulta ollut liikaa mestaruudesta haaveilemiseen.
Suomalaiskuljettaja puhui avoimesti ratkaisevasta erosta tallikaveriinsa. Bottaksen mukaan häneltä on puuttunut tasaisuutta, jota seitsenkertaiselta mestarilta puolestaan löytyy.
– Totta puhuen minulla oli joitain kausia, jolloin aloitin todella vahvasti. Sitten jossain tilanteessa kohdalleni osui epäonnea tai ajoin vain huonoja kisoja, Bottas myönsi Beyond th Grid -podcastissa.
– Lewis piti oman tasonsa yllä jatkuvasti. Piste-eron kasvaessa talli rupeaa keskittymään luonnollisesti siihen autoon, joka tulee voittamaan mestaruuden.
– Suurin eromme on tasaisuus. Lewis pystyi takomaan huippusuorituksia jatkuvasti, eikä hänellä koskaan oikeastaan ole huonoa viikonloppua. Hän jatkaa samalla tasolla olosuhteista huolimatta.
– Kun hän hyppää autoon, niin voi olla varma, että häneltä näkee huippusuorituksen.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista