Aston Martinilta todellinen kaappaus – Mercedeksen aeropomo vaihtaa maisemaa

Aston Martin on kaapannut ensi kaudeksi riveihinsä Mercedeksen aerodynamiikkaosaston johtaja Eric Blandinin.
Blandin on työskennellyt vastaavissa tehtävissä Red Bullilla vuosina 2005-09 ja Ferrarilla 2010-11, jonka jälkeen hän on ollut Mercedeksen mies. Blandinin avulla Mercedes on niittänyt runsaasti menestystä F1-sarjassa viime vuosina.
Värväys on suuria investointeja talliprojektiinsa kuluvan vuoden sisällä tehneelle Aston Martinille merkittävä lisä voimavaroihin. Aston Martin vahvistaa uutisen F1-sarjan virallisten nettisivujen mukaan.
– Voimme vahvistaa, että Eric Blandin aloittaa työt Aston Martinin F1-tallissa ensi vuonna. Tarkkaa ajankohtaa ei olla vielä varmistettu. Siirtymä Mercedekseltä on sovinnollinen, kertoi Aston Martinin edustaja.
Aston Martin on tehnyt jo aiemmin merkittäviä muutoksia tallinsa kokoonpanoon ja hankkinut taustalle mainetta niittäneitä insinöörejä. Sen lisäksi Aston Martin aloitti alkusyksystä täysin uuden tehtaansa sekä tuulitunnelinsa rakennustyöt.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä