Tästä syystä Kimi Räikkönen oli tyytymätön Turkin osakilpailun tulokseen – tallikaveri ei totellut tallimääräystä
Kuva: Getty Images
Viimeistä F1-sesonkiaan ajava Kimi Räikkönen oli jopa totuttua tympeämpi Turkin osakilpailun jälkeen. Suomalainen oli selvästi pettynyt sijaan 12. Hän oli jopa antanut palautetta tallilleen.
Palaute tuli siitä, miten suomalaisen tallikaveri Antonio Giovinazzi ei totellut tallimääräystä, jossa Räikkönen olisi päässyt italialaisen ohitse. Alfa-kaksikko jäi lopulta ilman pisteitä, vaikka suomalaisen mukaan koko kilpailun samalla renkaalla ajanut Esteban Ocon oli saavutettavissa.
Kuljettajien vauhti toisella stintillä oli kuin yö ja päivä. 12 sekuntia Giovinazzin perässä ollut Räikkönen sai tallikaverinsa kiinni reilussa kymmenessä kierroksessa. Tässä kohtaa Giovinazzia ohjeistettiin päästämään Räikkönen ohi, mutta italialainen ei ollut kuulevinaankaan.
Giovinazzi lisäsi vauhtia, mutta Räikkönen ei pudonnut miehen kyydistä. Lopulta Giovinazzi jäi vain 0.7 sekuntia Oconista. Suomalainen kuitenkin uskoi, että olisi saanut Alpine-kuljettajan kiinni, jos hän olisi päässyt Giovinazzista ohi.
Kisainsinööri Julien Simon-Chautemps oli kertonut Räikköselle vanhoilla renkailla selviytyvästä Oconista, mutta suomalainen oli jo nostanut jalkansa kaasulta viimeisellä kierroksella. Räikkönen antoi suoraa palautetta tallilleen kilpailun jälkeen.
– Ehkä sitä olisi pitänyt miettiä vähän aiemmin. Olisimme voineet saada hänet kiinni, Räikkönen sanoi viitaten tallimääräykseen. Tähän miehen kisainsinööri kuitenkin vakuutti, että Giovinazzille oli kerrottu tilanteesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen