Tallipomojen sanasota ei ota loppuakseen – Toto Wolff ärähti jälleen kollegansa puheista

Red Bull ja Mercedes ovat taistelleet koko kuluvan kauden tiukasti kuljettajien -sekä valmistajien maailmanmestaruudesta.
Kilpailu on ollut kovaa radalla ja radan ulkopuolella, eikä tallipomojenkaan väliset mediassa käytävät piikittelyt ota loppuakseen.
Red Bull -päällikkö Christian Horner kommentoi hiljattain nauttivansa siitä, että Mercedekselle annetaan entistä enemmän painetta, sillä he eivät ole brittipomon mukaan tottuneet siihen viime vuosina.
– Me rakastamme kilpailemista ja mitä enemmän Toto (Wolff) haavoittuu, sitä hauskemmaksi se menee, kommentoi Horner GPBlogin mukaan.
Wolff ei kuitenkaan niellyt kollegansa puheita heittämättä vasta-argumenttia ja kertoo olevansa tyytymätön kilpailijansa kommentteihin.
– Ei, en ollenkaan. Se, että hän ajattelee noin, on hieman huolestuttavaa, sanoi Wolff Channel 4:lle.
Itävaltalainen ei myöskään ole samaa mieltä siitä, ettei saksalaistalli olisi joutunut viime vuosina ajamaan tosissaan kilpaa mestaruuksista.
– Ei saisi unohtaa, että 2018 ja 2019 meillä oli todella kovia taisteluita Ferraria vastaan, selittää Wolff.
– Mielestäni yhtenä vuonnakin olimme pitkään perässä. Syksyllä onnistuimme kääntämään tilanteen päälaelleen.
– Ne olivat todella kovia taistoja, eikä tämä nykyinen eroa siitä millään lailla, sanoi Mercedes-päällikkö.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos