Max Verstappenia ei tulla näkemään huippusuositun F1-dokumentin uudella kaudella – ”He yrittävät muovata tapahtumia oman tahtonsa mukaan”

F1-sarjan suosio on räjähtänyt pilviin Netflixin tuottaman Drive to Survive -dokumenttisarjan myötä. Jo kolmen vuoden ajan suoratoistopalvelussa pyörinyt sarja on laajentunut kausi kaudelta seuraamaan F1-sarjan tapahtumia usealta eri kantilta.
Tuotantoryhmä ei kuitenkaan saa yhtä F1-sarjan huipputähteä osallistumaan. Red Bull -kuljettaja Max Verstappen ilmoitti, että hänen haastattelujaan ei kuulla sarjan neljännellä tuotantokaudella.
Hollantilainen on ollut kriittinen sarjasta aiemmin. Hän uskoo, että tuotantoryhmä muuntelee totuutta leikkauhuoneessa.
– He ovat huijanneet katsojia lisäämällä kitkaa kuskien välille, vaikka mitään ei todella olisikaan tapahtunut. Olen päättänyt olla antamatta heille haastattelua tulevaisuudessa, Verstappen kommentoi Racefans-sivustolle.
– En pidä draamasta, vaan haluan totuuden. He yrittävät muovata kaiken sellaiseen kulmaan, mikä sopii heille. Sinut tullaan esittämään siinä valossa, mitä sarjan tarina tarvitsee.
– En pidä siitä. Minä haluan vain istua ihmisen kanssa haastattelussa, jossa kyse on todellisesta minästä, Verstappen päätti.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat