Huhut Valtteri Bottaksen ensi kauden tallin myymisestä voimistuvat – Michael Andretti nähty vierailemassa tehtaalla
Kuva: Getty Images
Legendaarinen nimi on tekemässä paluun F1-sarjaan, mutta samalla se tarkoittaisi toisen menettämistä, uutisoi Formulapassion.
Yhdysvaltalainen Andretti Autosport on huhujen mukaan ostamassa nykyään Alfa Romeona tunnettavan Sauber-tallin.
Puheet sveitsiläistallin myymisestä on saanut pikku hiljaa pitkin syksyä lisää tuulta allensa ja nyt amerikkalaistiimin pomo Michael Andretti on nähty vierailemassa Sveitsin Hinwillissä Sauberin tehtaalla.
Huhujen mukaan raha ei ole ongelma ja Sauberia oltaisiin myymässä hulppealla 350 miljoonalla dollarilla jenkkiomistukseen. Kaupan myötä myös kuljettajapuolelle saataisiin lisää ehdokkaita ensi kaudella tiimissä ajavan Valtteri Bottaksen tallikaveriksi.
Jenkkiomistuksessa tiimi haluaisi todennäköisesti myös amerikkalaisen kuljettajan, mutta ongelmaksi saattaa koitua F1-sarjan superlisenssisysteemi. Colton Hertan nimeä on väläytelty, joka on ollut vahva jenkkiformulasarja IndyCarissa.
Michael Andretti on vuoden 1978 maailmanmestari Mario Andrettin poika, joka nykyään vetää menestynyttä moottoriurheilubisnestään rapakon toisella puolella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”