Austinissa ajettu kilpailu oli menestys – F1-sarja keskustelee jo kolmannesta kilpailusta rapakon takana
Formula 1 -pomot Stefano Domenicali sekä Ross Brawn hehkuttivat hiljattain edellisviikonlopun USA:n GP:n onnistumista.
Ensi kaudella kuninkuusluokassa kaasutellaan jo kaksi kisaa Yhdysvalloissa, kun Austinin seuraksi kalenteriin liittyy Miamissa ajettava osakilpailu.
Rapakon takana onkin käynnistymässä pitkään kaivattu F1-buumi, eikä kolmannenkaan osakilpailun järjestäminen USA:ssa ole enää mahdottomuus. Kolmanneksi ehdokkaaksi mukaan on liitetty Nevadan osavaltiossa sijaitseva Las Vegas.
Nevadan kuvernööri Steve Sisolak hehkutti twitter-tilillään käytyjä keskusteluitaan F1-sarjan kanssa.
– Minulla oli mahdollisuus tavata F1-johtajat ja arvostan heidän käyttämäänsä aikaa tämän aiheen parissa, postasi Sisolak.
– Olen sanonut sen aiemmin ja sanon sen uudelleen. ”Hopeavaltiosta” on nopeasti tulossa viihteen ja urheilun pääkaupunki, hehkuttaa Nevadan kuvernööri.
Brawn uskoo kolmannen kisan olevan enemmän kuin mahdollista onnistuneen viikonlopun jälkeen Austinissa. Amerikkalaisyleisöä alkaa kiinnostaa myös moottoriurheilun kuninkuusluokka.
– Alamme nähdä erittäin suurta sitoutumista amerikkalaisfanien kanssa, kirjoittaa Brawn virallisen F1-sivuston kolumnissaan.
– Vuosien ajan F1 on ollut vain kulttiharrastus Amerikassa, mutta nyt alamme näkemään todella suurta kasvua lajin suosiossa. Fanit tietävät kuljettajat, heidän persoonallisuutensa sekä lajin salat.
– Se on erittäin mielenkiintoista ja mielestäni se demonstroi sitä, että F1 voi pitää kaksi kilpailua USA:ssa, ehkä jopa enemmän, fiilisteli Brawn.
Brawnin mukaan fanit näyttivät intohimoaan lajia kohtaan niin suuresti, ettei kolmaskaan kilpailu rapakon takana ole mahdottomuus.
Las Vegasissa ajettiin aikanaan kaksi osakilpailua kausina 1981-82 Caesar´s Palace GP:n nimellä. Kilpailut ajettiin käytännössä kuuluisan hotellin käsittämättömän suurella parkkipaikalla, eikä se vielä siihen aikaan kerännyt järin suurta mielenkiintoa, joten se tippui kalenterista nopeasti pois.
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”