Valtteri Bottas ei hämmentänyt tahallaan – ”En yrittänyt nopeaa kierrosta”
Kuva: Getty Images
Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottaksella oli melko yksinäinen Hollannin GP.
Erot repesi kärkikaksikkoon sekä takana tuleviin suuriksi ja suomalaisen tehtävänä oli vain tuoda Mercedes kolmantena maaliin.
Kilpailun lopussa nähtiin erikoinen tilanne, kun Bottas otettiin ylimääräiselle varikkopysähdykselle. Mercedes oli havainnut suomalaisen renkaissa ylimääräistä tärinää, joten stoppi tehtiin varotoimenpiteenä.
Mercedes käski suomalaista olemaan ajamatta siinä vaiheessa kilpailun nopeinta kierrosta, sillä hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton oli tarrautunut kiinni yhteen lisäpisteeseen. Suomalainen kuitenkin vei nopeimman kierroksen nimiinsä ja Mercedes pakotettiin ottamaan myös Hamilton sisään.
Brittimestari kuitenkin onnistui vielä nappaamaan nopeimman kierroksen tuoman lisäpisteen itselleen. Bottas kertoi heti kilpailun jälkeen, ettei hän tarkoituksella ajanut nopeinta kierrosta. Nastolalainen ajoi purppuraa kahteen ensimmäiseen sektoriin, jonka jälkeen Mercedes pyysi radiossa suomalaista hiljentämään. Bottas ei kuitenkaan hiljentänyt tarpeeksi.
– En yrittänyt ajaa nopeinta kierrosta, mutta Lewis sai sen ja saimme tiiminä ihan hyvät pisteet, kommentoi Bottas kilpailun jälkeisessä haastattelussa.
Itse kilpailu meni Bottaksen osalta köröttelyksi. Suomalaisen kohdalla yritettiin haastaa kärkikaksikkoa yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta se ei onnistunut.
– Valitettavasti minulla ei paljoa ollut tapahtumia. Yritimme yhtä stoppia ja lopussa teimme ylimääräisen stopin vain turvallisuussyistä, sanoi Bottas.
Valtteri Bottas nousi kolmannen sijansa myötä myös MM-pisteissä kolmanneksi.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus